Niemennokan näkökulmia

Niemennokan näkökulmia

Vain puoli vuotta kevääseen

15.10.2011 - 19:49

Vietämme tänään mökkikauden viimeistä iltaa. Tunnelma on haikea mutta ennen kaikkea kiitollinen.

Lokakuun sää ei voisi olla kauniimpi. Järvi on tyyni niin kuin niin usein tänä syksynä. Aurinko pääsi päivällä vielä kerran kirkastamaan rantakoivujen keltavärin. Pilviä on, mutta kyllä kuu varmaan  kohta paistaa. Niin se teki eilenkin.

Ei niin kovin lyhyt kesä

Suomen suvi näytti tänä vuonna parhaat puolensa. Pitkän loman päättymisestä on jo kaksi kuukautta. Silti on yhä enemmän kesä kuin talvi.

Tilanne voi tosin muuttua nopeastikin.  Viime vuonna lumi pääsi yllättämään.

Nyt talveen on tarkoitus varautua hallitummin. Tämän viikonlopun jälkeen Niemennokassa käy enää mökkitalkkari. Tai no, jos oikein hyvin säitä riittää, niin voihan tänne tulla vielä jonain viikonloppuna pienelle retkelle.

Tänä vuonna mökkikauden alku myöhästyi, koska niin oli tehnyt myös matka etelään. Nyt palaamme säälliseen järjestykseen. Se tarkoittaa, että viimeistään huhtikuussa mökille taas tullaan kevättöihin.

Muutosta muuttoon

Viime aikoina elämässäni on ollut turhan monta muuttoa. Yksi on edessä vielä tänä syksynä.

Tai ei se ole enää niinkään muutto kuin talon tyhjennys. Jäljellä olevista tavaroista vain astioita, kirjoja ja tauluja mahtuu nykyisiin koteihin - niitäkin rajoitetusti Muulle on löydettävä muu sijoituspaikka.

Minun ei tee kipeää luopua edes vanhoista talonpoikaishuonekaluista. Sisustin niillä vuosien kuluessa vanhan punaisen mökin, joka oli ensimmäinen oma vapaa-ajan asuntoni. Enhän minä siellä mökissä ehtinyt oleilla sen jälkeen, kun uusi asuinrakennus aikanaan valmistui.

Mutta arvostan hienoa puusepäntyötä. Onneksi vanhoille huonekaluille on löytynyt hyvä sijoituspaikka. Saatan joskus kertoa niiden uudesta elämästä vähän enemmänkin.

Hetki kerrallaan

Suunnitelmissani on enää yksi muutto, jonka aika on muutaman vuoden kuluttua. Mutta ne ovat vain minun suunnitelmiani, jotka hyvinkin voivat kääntyä päälaelleen.

Ei ole ollenkaan hullumpi idea elää päivä kerrallaan - tai hetki, jos vain malttia riittää. Seuraavasta hetkestä kun ei tiedä - ei tiedä mitään edes ihmisistä, jotka on luullut tuntevansa läpikotaisin.

Melko varmana voi kai pitää sitä, että muutaman kuukauden kuluttua tässä Niemennokassa paistaa taas kevätaurinko. Kaikki muu on elämässä ja maailmassa paljon epävarmempaa. Siksi vuodenkierto kai tuntuu niin turvalliselta.

Jos se minusta riippuu, palaan viimeistään silloin, kun kevätaurinko saa järven jääpeitteen järkkymään.