Huono teksti on tuhlausta - osa 2
Yrityksemme koulutustilaa on piinannut pitkään pirullinen yhteysongelma. Että voikin mokoma asia syödä henkistä energiaa.
Vihdoin saatiin selville, ettei vika ole ollenkaan modeemissa, jota oli ehditty vaihtaa jo puolen tusinaa kertaa. Asentajan mukaan lanka on jostain päin rakennusta poikki. Mutta mistä kohtaa - siitä ei ole tietoa.
Nyt on katkennut sitten paitsi lanka, myös kärsivällisyys. Kun nykyiset nettitikut ovat muussa käytössä osoittautuneet käyttökelpoisiksi, päätimme turvautua mobiiliratkaisuun, joka parkkeerataan pysyvästi koulutusluokkaamme.
Olipa kerran juliste
Muistin nähneeni kauppakeskuksessa DNA:n puodin ulkopuolella kyltin, jonka mukaan mokkulasta voi jakaa yhteyden jopa kahdeksalle käyttäjälle. Siispä netistä etsimään vahvistusta muistikuvalle.
Puolihuolimattomalla googlauksella päädyin sivulle, joka esittelee DNA Telakkaa. Ensin on pätkä myyntipuhetta, sitten pitkä ritirimpsu ominaisuuksia. Mikään ei assosioitunut kauppakeskuksessa näkemääni mainokseen, mutta velvollisuudentunnosta silmäilin kuitenkin sivun alas asti.
Lopussa lukikin Huom! Oletin oitis, että nyt tulee jotain tärkeää. Ehkä tulikin, minä vain en tajunnut:
"TW-3G reititin 802.11n AP:a ei voi lukita tietyn operaattorin verkkoon, mutta laite voidaan asettaa tilaan, jossa yhteys luodaan manuaalisesti. Lisäksi AT -komennoilla voidaan Mokkula pakottaa haluttuun verkkoon / operaattoriin. AT komennot ovat USB –modeemikohtaisia. Toisen operaattorin verkossa kiinteä kuukausimaksu ei ole voimassa!"
Mainostoimiston kyydissä
Aloin epäillä, että pahimmin pätkii lopultakin oma ymmärrykseni. Mutta kun kerran olimme päätettäneet vapauttaa koulutustilamme lankojen kahleista, jatkoin urheasti samoiluani tekstiviidakossa.
Aloitin kaiken alusta verkkopalvelun etusivulta, jossa oli tarjolla luukku Liikkuva laajakaista. Näin DNA:n mainostoimisto oli aiheesta runoillut:
Sujuvaa tekstiä vai mitä? Vahinko vain, että asia ei etene ollenkaan samaan tahtiin kuin sanat soljuvat. Myynnissä oli vain yhteyttä eri nopeuksilla. Päätelaitteista ei puhuttu mitään.
Hätäinen tiedonhakija kun olen, en edes vilkaissut vasemmalle auennutta valikkoa.
Näkömuisti pelasti
Palasin takaisin etusivulle ja valitsin tällä kertaa luukun Yrityksille. Klikkasin taas Liikkuvaa laajakaistaa ja tulin tällä kertaa avanneeksi verkkokaupan oven.
Nyt tarjolla oli laitteita - huonoina kuvina ja minulle täysin käsittämättöminä niminä:
Ovatkohan muut potentiaalit ostajat niin hyvin selvillä kaiken maailman mokkuloista, että osaavat vaivatta valita noista firmalleen sopivimman? Lisätietoa on toki mahdollista klikata esiin, mutta vertailu on työlästä.
Kaupan pelasti DNA:lle minun kohtalainen näkömuistini. Kapistus nimeltä DNA Mokkula MF60 näytti samalta kuin se, jonka olin nähnyt ehkä sekunnin parin ajan siellä kauppakeskuksen käytävällä olleessa julisteessa.
Nyt on sitten jännittävää nähdä, tarjoaako toimitus samanlaisen seikkailun kuin ostoprosessi. Odotellessani valmistaudun myös vastaanottamaan ojennusta siitä, miten huono lukija olen.
Yrityksissä suhtaudutaan yllättävän usein yliolkaisesti siihen, että sekavat, sumeat ja sattumanvaraiset tekstit vaivaavat, suorastaan simputtavat lukijaa. DNA:n esimerkki ei ole edes pahimmasta päästä.
Asiakas- tai bisnesajattelu ei totisesti ole yltänyt kirjoitettuun viestintään asti.
Parannuksen tiellä
Kirjoitin viime viikolla virkakielestä omasta mielestäni aika optimistiseen sävyyn. Jos nyt kirjoittaisin saman jutun, se olisi vielä toiveikkaampi. Toivoa ovat herättäneet viime päivien koulutusten osallistujat.
Julkishallinnossa on ilahduttavan laajalti havahduttu huomaamaan, miten paljon paremmin asiat sujuisivat, jos tekstit olisivat luettavampia. Kysymys ei ole ensisijaisesti estetiikasta vaan tuottavuudesta.
Kaikkein rohkaisevinta on ollut taas nähdä ja kuulla, kun virkamiehet ovat nauraneet omille kielikoukeroilleen. Siitä alkaa anteeksianto - ja parannus.


Uusimmat kommentit
16 tuntia 1 min sitten
1 päivä 20 tuntia sitten
1 päivä 23 tuntia sitten
1 viikko 23 tuntia sitten
1 viikko 1 päivä sitten
1 viikko 2 päivää sitten
1 viikko 2 päivää sitten
1 viikko 3 päivää sitten
1 viikko 3 päivää sitten
1 viikko 3 päivää sitten