Verkko ei mahdu oppikirjojen sivuille

Perinteisille tekstitaidoille
rakentuu kestävä perusta.

Scriptio Oy otti alkuvuodesta yhteyttä suomalaisiin oppikirjakustantajiin. Pyysimme tutustuttavaksemme ja arvioitavaksemme äidinkielen ja viestinnän oppikirjoja.

Tuntui kiinnostavalta selvittää osana Teksti työssä 2010 -projektia, millaisin viestintäeväin nykynuoret aikanaan tulevat työelämään. 

Ainakaan oppikirjoista päätellen suomalainen koulutusjärjestelmä ei pysty vastaamaan tietoyhteiskunnan haasteisiin. Tuntuu kuin koko digimedia tahdottisiin vaieta pois viestinnän kartalta.

Edita ja WSOY lähtivät auliisti mukaan hankkeeseemme. Muut eivät vastanneet pyyntöömme.

Nyt kirjat on luettu ja arvioitu. Esittelyyn kelpuutimme mukaan vain ne 15 teosta, jotka kustantajat meille toimittivat.

Työelämän
vinkkelistä

Kun kirjoitetun ja verkkoviestinnän kouluttajat ja konsultit tutkivat kouluje

Löysimme oppikirjoista paljon hyvää. Toivoa on, että myös nuorilla on työelämään tullessaan kirjallista sivistystä ja viestinnän perustietoja. Joukossa oli monia todella laadukkaita teoksia, joiden soisi löytävän tiensä myös työpaikkojen käsikirjastoihin.

Vain yhdessä asiassa lähes jokaisen kirjan pisteet putosivat. Useimmille kirjasimme todella pitkän ja synkän miinuksen siitä, etteivät tekijät tuntuneet havainneen internetin läpimurtoa.

Monista tuoreissa oppikirjoista puuttui kokonaan tai lähes kokonaan netti. Sosiaalisesta mediasta ei puhuttu lainkaan. Työelämän kannalta tämä ei lupaa hyvää.

Teknologia
ei yksin auta

Oppikirjoista päätellen suomalainen koulutusjärjestelmä ei pysty vastaamaan tietoyhteiskunnan haasteisiin. Kysymys ei ole vain teknologisesta jälkeenjääneisyydestä, josta esimerkiksi opetusminsiteriö on kantanut huolta.

Tuntuu kuin koko digimedia tahdottisiin vaieta pois viestinnän kartalta. Hienoimmatkaan laitteet ja ohjelmistot eivät paljoa auta, jos verkon läsnäoloa akielämässä en tahdota koulumaailmassa tunnustaa.

Tarkoituksena ei ole moittia oppikirjojen tekijöitä. Heidän työtään sitovat esimerkiksi opetussuunnitelmat.

Jotain olennaista oppikirjat kuitenkin kertovat suomalaisissa kouluissa, oppilaitoksissa ja korkeakouluissa vallitsevasta viestintäajattelusta - eikä viesti herätä optimismia.

Sama meininki
jatkuu työssä

Onko ihme, jos nurjamielinen asenne viestintään on vallalla myös työelämässä?

Tekee taas mieli muistuttaa, miten toivottoman kuvan Koulutus.fi:n tutkimus alkuvuodesta antoi sadan suuren suomalaisyritysten koulutusajattelusta:

  • Esiintymistaito ja viestintä olivat kaksi vähiten arvostettua aihealuetta.

Olisihan tästä asiasta mielenkiintoista kuulla esimerkiksi henkilöstönkehittäjien kommentti.

Tiedän kyllä, että turhaan odotan. Hankala tutkimustulos on helpointa vaieta kuoliaaksi. Ihan niin kuin oppikirjat yrittävät vaieta pois netinja sosiaalisen median.

Kommentit

Jälkijunassa ajellaan

Jälkijättöisiä ovat viestinnän oppikirjat verkkoviestinnän anniltaan. Korkeakoulujen opettajat eivät onneksi ripustaudu tietyn tai tiettyjen oppikirjojen varaan vaan hyödyntävät opetuksessaan laajaa kirjoa sekä tekevät soveltuvaa aineistoa itse tai yhdessä kollegojensa kanssa. Opiskelijat tutustuvat myös viestinnän ammattilaisten kirjoittamiin teoksiin. Niistä ovat hyvinä esimerkkeinä Anjan kirjat sekä Katleena Kortesuon Tekstiä ruudulla.

Sopii kyllä ihmetellä, miksei verkkoviestintää ja sosiaalista mediaa ole sisällytetty alan oppi- ja käsikirjoihin laajemmin. Anjan suosittelema Tekniikan viestintä on suosikkejani, vaikken tekniikan opiskelijoita tällä haavaa opetakaan. Kirjan katsaus verkkoviestintään on johdatusta aiheeseen mutta varsin selkeä ja asiantunteva.

Pitäisiköhän ryhtyä korjaamaan asiantilaa, kun tarvetta ja raaka-ainetta jo on?

Kirjan tekoon!

Erinomainen idea, Tiina! Tartu tuumasta toimeen ja kirjoita kunnon oppikirja nykypäivän viestinnästä.

Meistä muista saat tarpeen tullen apukirjoittajia.

Totta varmaan on, ettei korkeakoulujen viestinnän opetus ole kirjan tai kahdenkaan varassa. Mutta kyllähän tarkoitukseen varta vasten tehdyt kirjat saisivat saman tien olla ajan tasalla.

Kiitos kannustuksesta

Kiitos kannustuksesta, Anja! Saatan hyvinkin tarttua asiaan, ideoita on jo. Apukirjoittajat ovat tervetulleita, jos ideoista tulee totta.

 

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd><h1><h2><h3><h4><h5><h6><br><br/><p>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista