Työ haukkaa osansa myös lomasta

Teknologian nurjiin puoliin
kuuluu riippuvuuden riski.

Lähes 60 prosenttia suomalaisista tekee töitä myös kesälomansa aikana, kertoi HS.fi äitienpäivän aattona.

Aihe oli mitä sopivin perhekeskeisen juhlan kynnykselle.

Työterveyslaitoksen asiantuntijat pitävät tilannetta huolestuttavana ja sen yhtenä syynä teknologiaa. Se saa ihmiset kokemaan velvollisuudekseen olla koko ajan tavoitettavissa.

Yli puolet tuoreen kyselytutkimuksen vastaajista sanoi katsovansa meilit lomalla vähintään kerran viikossa. 

Viestintätoimisto Soprano ylittää mielenkiintoisilla tutkimusaiheillaan kerran toisensa jälkeen valtakunnan median uutiskynnyksen. Nyt kesälomakyselyyn oli vastannut yli 6 000 työntekijää julkiselta ja yksityiseltä sektorilta.

Jos tutkimuksen tuloksissa jokin yllätti niin ehkä se, miten vähän vastaajat seuraavat sähköpostia lomalla. Miehet lukevat viestejä naisia enemmän; miehistä noin neljännes käy meilillä loma-aikoinakin päivittäin.

Loma on ihmisen mielessä

Joskus on terveellistä pysähtyä muistelemaan tuttujen samojen merkitystä. Wikipedian mukaan loma on työstä, opiskelusta tai vastaavasta saatava pitempi vapaa-aika.

Asia kirkastuu, kun ottaa huomioon myös saman sanan toisen merkityksen: Työn lomassa on tarpeen levätä.

Loma taitaa loppujen lopuksi olla mielentila.

Ennen meili- ja mobiiliaikaakin työasiat rassasivat lomalaisia. Silloin ei vain taidettu tehdä yhtä ahkerasti kyselyitä. Ei liioin ollut meilin kaltaista mittaria. Puhelin tietysti oli, mutta sekin oli ammmoin johdon päässä kiinni.

Yhdelle meili tuo työmurheet lomalle. Toiselta se vie ne pois. Ainakin monet yrittäjät ovat nykyisen teknologian ansiosta saaneet lomailuun aivan erilaiset mahdollisuudet kuin menneinä vuosina.

Orjuuttaako muutama meili?

Jos on jäänyt meilin tai verkon muiden palvelujen koukkuun, se ehkä tulee pahemmin näkyviin juuri silloin, kun Suomessa on tapana lomailla.Onhan se irvokasta tuijottaa heinäkuussa tietokoneen tai puhelimen ruutua, jos vaihtoehtona olisivat tarjolla vaikkapa kauniit maisemat.

Sairasta riippuvuutta ei ole aihetta vähätellä - on sitten kysymys päihteistä, työstä tai vaikkapa netistä. En nyt kuitenkaan pistäisi yhtäläisyysmerkkiä työnarkomanian ja muutaman lomalla luetun meilin väliin. En liioin syyttäisi työnatajaa orjapiiskuriksi, jos asia tai pari on tarpeen tarkistaa lomalaiselta.

Voi olla, etten ole oikea ihminen tätä asiaa arvioimaan. Minua kun ei heinäkuun helteissä juuri kukaan työasioissa tavoittelekaan - korkeintaan muutama puhelinmyyjä.

En epäile, etteikö Hesarin haastattelema Työterveyslaitoksen tutkija Jari Hakanen tiedä, mistä puhuu. Lomalla työskentelevät hänen mukaansa erityisesti ne, jotka ovat jo valmiiksi stressaantuneita. Valmiiksi uupuneet väsyvät lomalla entisestään. Kuulostaa todella kamalalta.

Kesän kirjo prosenttilukuina

Tilastokeskus.fi on vuosi kuulunut suokkisaitteihini. Tuskin on mitään asiaa, josta ei olisi pidetty tilastoja.

Myös suomalaisten suvesta on tarjolla suorastaan massiivisen määrän tietoa. Sivulle Kesä tilastojen valossa on koottu muun muassa seuraavia näkökulmia:

  • Kesällä lomaillaan, matkaillaan ja puhutaan säästä
  • Kesällä vietetään aikaa mökillä
  • Kesällä tehdään myös töitä
  • Kesällä vietetään häitä, päästään ripille ja juhlitaan nimipäiviä
  • Kesällä herkutellaan
  • Kesällä kypsyy sato
  • Kesällä ollaan vesillä
  • Kesällä tehdään eläin- ja luontohavaintoja.


Ehkä lista ja sen alta löytyvät kymmenet alakohdat kertovat osaltaan siitä, miten tavattoman tärkeä asia kesä on meille pohjoisen asukkaille. Virikkeitäkin on numeroiden muodossa tarjolla, jos jollakin on ongelmia ideoida kesänviettoaan.

Senhän olemme iltapäivälehdistä jo vuosien mittaan oppineet, ettei loman liiallinen ohjelmointi ole ihmiselle hyväksi. Antaa suvituulen kuljettaa ja laineen liplattaa.

Kommentit

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd><h1><h2><h3><h4><h5><h6><br><br/><p>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista