Moderoinnin puute on isompi
ongelma kuin anonyymiys.

Valtaosa suomalaisista verkkolehdistä sallii nimimerkkikirjoittelun. Journalisti-lehden hiljattain tekemän sähköpostikyselyn mukaan tilanne ei lähiaikoina muutu: "Enemmistö päätoimittajista arvioi, että ennakkorekisteröinti ja moderointi estävät epäasiallisten kirjoittelun."

Vain kaksi suomalaista sanomalehteä vaatii, että verkkolehteen on kirjoitettava omalla nimellä. Joensuussa ilmestyvä Karjalainen teki ratkaisun asiasta jo reilu vuosi sitten, Kuopiossa ilmestyvä Savon Sanomat aivan äskettäin.

Savon Sanomat on kertonut toivovansa, että muutos parantaisi verkkokeskustelun tasoa:

”Vaatii rohkeutta puhua suoraan omalla nimellään, eikä nimimerkin suojista, mutta sellaista rohkeaa keskustelukulttuuria haluamme olla vahvistamassa”, vastaava päätoimittaja Jari Tourunen sanoo.

Perusteluja on myös
nimimerkin puolesta

Journalistin jutussa nousi esille myös toisenlaisia näkökulmia kuin ne, joihin Karjalainen ja Savon Sanomat ovat ratkaissuissaan tukeutuneet:

• Hämeenlinnassa ilmestyvä Hämeen Sanomien ei päätoimittaja Pauli Uusi-Kilposen mukaan ei vaadi nimiä esiin, koska pienessä kaupungissa ihmiset tuntevat toisensa.

• Turun Sanomien päätoimittaja Kari Vainio arvioi, että nimellä kirjoittamisvaatimus pienentäisi keskustelijoiden joukkoa merkittävästi.

• Helsingin Sanomien päätoimittaja Mikael Pentikäinen kertoo, että lehden on tarkoitus suosia nimellä kirjoittajia ja rekisteröityneitä, mutta myös nimimerkit sallitaan.

• Voiman verkkolehden Fifin päätoimittajan Hanna Nikkasen mukaan anonyymi kirjoittaminen on verkon vakiintunut tapa. ”Sen suojissa työntekijä voi paljastaa työnantajan laiminlyönnit tai apua tarvitseva nuori murtaa yksinäisyyden muurin."

Perusteluja kannattaa pysähtyä pohtimaan myös niiden, jotka ovat tiukasti vaatineet nimimerkkikirjoittelun lopettamista kokonaan verkon keskustelupalstoilla.

"Pari mahalaukausta
ois ollu parempi..."

Nettikeskusteluja ei tarvitse seurata kovinkaan tiiviisti, kun jo huomaa niiden ongelmat. Jos törky menee päivästä toiseen läpi, monien käsitys järjellisen keskustelun vaatimuksista alkaa hämärtyä. Syntyy paha kierre, jonka ääri-ilmiöinä voi pitää niin sanottua vihakirjoittelua.

Karmea esimerkki on eiliseltä. Eri mediat kertoivat poliisi ampuneen pakenemistilanteessa rattijuoppoa, jota epäillään takaa-ajon seurauksena murhan yrityksestä. Muun muassa näin asiaa kommentoidaan - nimellä - Uuden Suomen Facebook-sivulla:

• "Ois niitannu vaan sen kuorma-autokuskin kokonaan, yhteiskunta ois päässy senkin elättämisestä."

• "Suoraan silmien väliin mokomaa juoppoa olisi saanut ampua."

• "Pari mahalaukausta ois ollu parempi, kuolee se siihenki ja samalla voi pitää vähän hauskaa kun se kiemurtelee siinä ensin vähän."

Näyttää olevan aikansa elänyt käsitys, että nimi takaisi netissä keskustelun korkean tai edes kohtalaisen tason.

Monet verkkolehdet eivät taida  yksinkertaisesti vähääkään välittää pitää yllä minkäänlaista journalistista laatua keskustelupalstoillaan. Kaikkein villeimmäksi tilanne näyttää olevan menossa Facebookissa.

Ei kaikkea tarvitse
eikä saa julkaista

Resurssipulaan on tietysti helppo vedota. Moderointi tosiaan vaatii työtä. Jos sitä ei olla valmiita tekemään, kannattaisi harkita kaksikin kertaa, pitäisikö joka ainoassa jutussa yleensä olla kommentoinnin mahdollisuus. Minusta siinä ei ole journalistisesti vähäisintäkään järkeä. Teknisesti  samat täpät on tietysti helpointa liittää automaattisesti joka paikkaan.

Yksityisten ihmisten puheenvuoroja on julkaistu vuosikymmenet painetuissa lehdissä - yleisönosastoilla ja myöhemmin myös hieman laajemmille ja perustellummille puheenvuoroille tarkoitetuilla mielipidepalstoilla. Lukijakirjoittelu pysyi 99-prosenttisesti sietorajoissa - ainakin jos sitä vertaa nykyiseen verkkohölinään.

Aikanaan yhden päivälehden yleisönosastoa paimentaneena muistan, että kyllä törkeitä ja sekopäisiä kirjoituksia oli jo silloin tarjolla. Niitä vain ei julkaistu. Nimimerkkikirjoittelun raamit olivat erityisen tiukat. Mieleenkään ei tullut julkaista juttua, joiden tekijä ei ollut tiedossa.

Lukijakirjoitusten moderointi on osa journalistista työtä, josta medioiden on turha yrittää livetä. Vastaava päätoimittaja käsittääkseni vastaa lain edessä myös lehtensä julkaisemista nettikirjoituksista. Vai tekeekö Facebook-sivu tässä poikkeuksen?

Ihmiset palaavat
television ääreen?

Suomalaisten televisionkatselu lisääntyi alkuvuonna selvästi, Marmai.fi kertoi. Juttu perustui Finnpanelin tilastoihin, joiden mukaan suomalaiset katselivat tammi–toukokuussa televisiota päivittäin yli kolme prosenttia enemmän kuin vastaavana ajankohtana viime vuonna. Keskimäärin vietimme television ääressä 3 tuntia 15 minuuttia.

Merkittävintä ei ehkä ollut kolmen prosentin keskimääräinen kasvu vaan muutos nuorten kohdalla: 15–24-vuotiaat viihtyivät television ääressä viikottain 1,5 tuntia kauemmin kuin vertailujaksolla.

Ei ihme, että juttu oli otsikoitu: "Vapise Facebook, nyt tulee televisio!"

En osaa pitää ihmeenä, että muutossuunta osoittautuisi pysyväksi. Ehkä yhteisöpalvelut eivät sittenkään tyydytä ihmisten koko tiedon- ja viihteennälkää. Loputon "keskustelu" saataa ruveta tuntumaan tylsältä, kun on aikansa seurannut erilaisia ylilyöntejä ja tyhjänpäiväisyyksiä.

Miten lehdet pystyvät vastaamaan kilpailutilanteen mahdolliseen uuteen käänteeseen - verkossa ja printissä?

"Alkoholi ja netti
eivät sovi yhteen"

Petteri Järvinen kirjoitti viime syksynä Tietokone-lehteen erinomaisen kolumnin. Poimin siitä tähän pari erityisen osuvaa kohtaa:

"Miksi media ylipäätänsä uutisoi päättömiä nettikirjoituksia? Kyllä maailmaan hörhöjä mahtuu. Julkisuus vain yllyttää heitä jatkamaan."

"Kaikki netissä mesovat eivät ole hulluja."

"Alkoholi ja netti eivät sovi yhteen. Jos otat, älä suffaa. Muuten kaikki saavat kärsiä."

Juttu on kaiken kaikkiaan niin hyvä, että sen takia kannattaa ostaa digimuodossa Tietokoneen numero 8/2009.