Miten vakavasti netissä
voi keskustella? 

HS.fi-sivusto keräsi viime viikolla ennätykselliset 1,6 miljoonaa kävijää. Vetonaulana olivat lukijoiden lähettämät myrskykuvat ja -video. Siinä on jotakin enteellistä. Perinteinen media ei taida enää pitkille pötkiä ilman yleisönsä aktiivista työpanosta.

Lukijoiden kommentit ja kuva-aineistot lienevät ainakin sukua sosiaaliselle medialle. Moni on kyllästynyt koko käsitteeseen, minä myös. Toistaiseksi en ole huomannut sille varteenotettavaa vaihtoehtoa.

Jotenkin on tarve erottaa toisistaan perinteiset nettisivustot ja uusi aalto, jolle luonteenomaista on  vuorovaikutteisuus ja käyttäjien tuottama aineisto.

Kehitysvammaisen ihmisen omaisena kirjoittamani Sydän paikaltaan -blogi on saanut minut pohtimaan uusilta näkökannoilta sosiaalisen median mahdollisuuksia. Aiemmin kokeiluni ovat olleet aika keveitä:

• ajatuksen pätkä Twitteriin silloin tällöin
• vähän kirjoitusvinkkejä ja kuulumisia Facebookissa
• tämän ammattiblogin kirjoittamista vähän kuin urheiluhengessä - pystynkö julkaisemaan jotain lähes joka päivä?
• kesälomalla kirjoitusvireen ylläpitämiseksi lomablogiin mökkiläisten mietteitä, joista muut eivät välttämättä ole kiinnostuneita sitäkään vertaa kuin ammatillisista pohdinnoistani
• bisnestä tukevia aktiviteetteja vähän siellä sun täällä.

Kaikki on ollut opettavaista ja ennen kaikkea hauskaa, mutta ei välttämättä niin kovin merkityksellistä.

Blogissa voi tarttua
arkoihin aiheisiin?

Uskon, että jokaiselle aikuisella ihmisellä on vakavia aiheita, joista tahtoisi kertoa myös muille, vieraillekin. Moni on niihin esimerkiksi blogissaan tarttunutkin.

Nyt ja monta kertaa ennenkin on nähty, että edes kohtalaisen asiallisesti hoidettujen blogien ympärille voi syntyä myös järkevää keskustelua. Parhaimmillaanhan se on vähintään yhtä merkittävää sisältöä kuin blogin pitäjän omat postaukset.

Asiallisella hoidolla tarkoitan ainakin kahta asiaa:

1. On viitsittävä itse kirjoittaa riittävän usein.
2. Keskustelua on jaksettava ja ehdittävä moderoida. Se ei ole vain kommenttioen hyväksymistä tai hylkäämistä vaan myös niihin vastaamista.

Facebook toiminut
Twitteriä paremmin

Mutta miten sitten siitä eteenpäin? Blogit alkavat olla yhä useammin kytkyssä verkon erilaisiin yhteisöpalveluihin.

Facebook on oman kokemukseni mukaan toiminut selvästi paremmin kuin Twitter. Siellä on ollut ajoittain hyvinkin vahvasti yhteisöllisyyden tuntua. Tutut ja vieraat ovat ilmaisseet tukeaan. Se on hienoa.

Toki olen kiitollinen myös jokaisesta tviitistä, joka on välittänyt sanomaani eteenpäin. Tilastoista kuitenkin näkee, että Twitterin kautta kävijöitä on tullut sekä tähän että etenkin uuteen blogiini vain murto-osa siitä mitä Facebookista. Poikkeuksena säännöstä on tämä päivä.

Tänään Sydän paikaltaan -blogissa näyttäisi olevan enemmän käyntejä kuin minään aiempana päivänä. Ja vuorokautta on vielä jäljellä melkein kaksi tuntia. Twitter on tuonut liikenteestä huomiota herättävän suuren osa. Mielenkiintoista nähdä, miten tilanne kehittyy. Paljon riippuu tietysti minusta. En ole ollut viime aikoina kovin ahkera Twitterissä.

Yhteiskunnan ongelmat
hupin ja hypen varjossa

Kun on itse elänyt useamman viikon aika totisen taistelun tiimellyksestä, jotkut ilmiöt ovat alkaneet turhauttaa. Poliitikot esimerkiksi menivät laumoittain mukaan erään helsinkiläisen kahvilan pelastusoperaatioon. Sitä vastoin ketään heistä ei kiinnosta keskustella vammaisten tai muuten heikoilla olevien ihmisten asemasta ja oikeuksista.

Vähän sama Twitterin kanssa: iPhonen uudesta mallista vaahdotaan kuukausikaupalla, mutta kotimaan ihmisoikeustilanne ei juuri ketään hetkauta. Turha tuollaisia kyllä on pohtia. Pitäisi vain keskittyä siihen, että viestisi itse aiempaa vaikuttavammin.

Nyt vahvat ja taitavat tukijoukot puuhaavat blogini rinnalle Facebook-sivua. Mielenkiintoista nähdä, mitä sillä saadaan aikaan.

Päivä päivältä enemmän minua kiinnostaa, voiko sosiaalisen median keinoin Suomessa nostaa julkiseen keskusteluun rankkoja ja vakavia aiheita. Jos voi, siitä voi olla apua myös sosiaalisen median arvostukselle.