Pölyiset myytit on jo
aika kyseenalaistaa.
Blogggaus.fi julkaisi tällä viikolla Alf Rehnin kirjoituksen Erottuvan bloggaajan käskyt. Se on kiinnostavin blogiaiheinen postaus, jota olen aikoihin - jos koskaan - osunut suomalaisilla sivustoilla lukemaan.
Ei tietysti mikään ihme kahdestakaan syystä. Bloggaajien ei ymmärtääkseni ole ollut enää aikoihin trendikästä kirjoittaa bloggauksesta. Toiseksi Alf Rehn tuntuu kirjoittavan ja puhuvan kiinnostavasti melkein aiheesta kuin aiheesta. Maailman johtavien bisnesajattelijoiden listalle viime vuonna noteeratulla Åbo Akademin professorilla on kyseenalaistamisen armolahja, jota hän on varmasti itsekin vaivautunut kehittämään.
Pienenä ihmeenä voi pitää sitä, että tamperelainen opiskelija-yrittäjä Ilpo Ryynänen päätti hiljattain perustaa blogin bloggauksesta. Aihe tuntuu aika keski-ikäiseltä ja -luokkaiselta nuorelle miehelle. Uskaltaisikohan tämän perusteella ounastella, että viestintämuoto, jolle monet jo muutama vuosi sitten pitivät hautajaisia, olisi palaamassa.
Viisi viehättävää käskyä
Alf Rehn muistuttaa, että jokaisella bloggaajalla on todennäköisesti kilpailijoita jo ennen kuin on aloittanutkaan:
"Jotkut yrittävät ratkaista tämän etsimällä yhä kapeampia blogeja, tai päivittämällä yhä nopeammin, tai kosiskelemalla yhä tarkemmin määriteltyjä ryhmiä."
Erottautumista kiinnostavampi on Rehnin mukaan seuraava kysymys:
"...miten erottautua menemättä siihen, että kirjoittaa eniten siitä mistä kukaan muu ei halua kirjoittaa yhtä paljon."
Professorin viisi käskyä bloggaajalle viehättivät minua heti ensi lukemalta:
- Anna oma mielipiteesi.
- Tarjoa kysymyksiä, ei vastauksia.
- Muuta sääntöjä.
- Ärsytä.
- Löydä kiinnostavia vihollisia.
Viehtymys ei tarkoita, että olisin itse noudattanut ainakin kaikkia periaatteita. Esimerkiksi toista kohtaa olen päinvastoin rikkonut räikeästi, vaikka olen ajoittain ymmärtänyt toimivani hölmösti.
Lyhyys ei ole tavoite
Rehn kannustaa muuttamaan bloggauksen sääntöjä. Yksi syvimmälle juurtuneista on se, että hyvät blogi- kuten kaikki muutkin verkkotekstit ovat aina ja ehdottomasti lyhyitä. Myönnän itsekin ruokkineeni tuota uskomusta kouluttajana monet vuodet. Kirjoittajana en onneksi sentään ole ikinä pystynyt näyttämään erityisen hyvää esimerkkiä.
Pitkien blogitekstin puolustajia on toki ollut jo kauan. Tunnetun suomalaisen esimerkin tarjoaa Vierityspalkki.fi. Olen kuullut sen ahkerimman kirjoittajan Perttu Tolvasen julkisestikin perustelevan, miksi nimenomaan pitää kirjoittaa pitkästi ja perusteellisesti.
Jos on vain vähän sanottavaa, tekstin pitää olla lyhyt. Mutta jos lukijoille on enemmän annettavaa, saa ja pitää kirjoittaa pitemmin.
- Tekstin pituus riippuu sisällöstä.
Kun silmiin osuus erinomaisesti kirjoitettu teksti, lukija ei laske sivu- tai merkkimääriä. Erinomaisuus on tietysti makuasia, jonka jokainen lukija ratkaisee. Joka tapauksessa ilmaisu saa vaikuttaa pituuteen.
- Pitkä teksti ei ole synti, mutta pitkästyttä teksti on kuolemansynti.
On bloggaajia, joilla on taito kirjoittaa lyhyitä, mielenkiintoisia ja myös merkityksellisiä postauksia. Ihailen vilpittömästi noita harvinaisuuksia!
Tempo riippuu tyypistä
Alf Rehn ruotii myös uskomusta, jonka mukaan blogin pitää päivittyä tiheästi:
"Kun kaikki muut kirjoittavat kerran päivässä, erottuva bloggaaja pistää lukijansa odottelemaan."
Rehn ottaa esimerkiksi Tim Ferrissin, jonka kertoo bloggaavan noin kerran-kaksi viikossa mutta huomattavan paljon “normi-blogeja” pitemmin. No - kaikki on suhteellista. Valtaosalle suomalaisista bloggaajista kerta tai kaksi viikossa olisi todella huima tahti.
Liian verkalleen päivittyvä blogi pääsee unohtumaan lukijoille. Yhteys kirjoittajaan ei kestä tai koskaan edes rakennu. Mutta se, miten usein kannattaa blogata, riippuu kyllä ennen kaikkea kunkin omasta kirjoittajapersoonasta.
Tein itselläni viime keväänä ihmiskokeen. Tahdoin testata, pystynkö kirjoittamaan tähän ammattiblogiin uuden jutun noin viidesti viikossa. Pystyin kyllä.
Erittäin helposti pääsin tuosta rytmistä loman alettua myös irti. Nyt siitä tai yleensä jonkinlaisesta rytmistä on ollut työlästä saada uudelleen kiinni. Osasyyksi voisi väittää uutta, yksityisempää blogiani, jota olen kirjoittanut kohta kaksi kuukautta todella tiiviisti. Se olisi kuitenkin ehdottomasta tekosyy. Ihminen ehtii sitä mitä todella haluaa.
Motivaatio ratkaisee
Aloin pari vuotta sitten kerätä hieman systemaattisemmin tietoa blogeista viestintämuotona. Silloin muistan törmänneeni muutaman kerran sanaan blogimotivaatio. Sillä tarkoitettiin ymmärtääkseni motivaatiota jatkaa bloggaamista, mieluiten lukijoita kiinnostavalla tavalla.
Tekee taas kerran mieli ruotia sanoja. Jos haluaa puhua bloggaajan motivaatiosta, osuva käsite saattaisi olla bloggausmotivaatio. Aika usein kuulee jonkun pohtivan kirjoitusmotivaatiotaan. Blogimotivaatio yhdistyy minun ajatuksissani enemmän blogien lukemiseen: riittääkö lukijalla motivaatiota seurata esimerkiksi tätä blogia.
Bloggaajan motivaatio on joka tapauksessa olennainen kysymys. Netissä näkee turhan paljon blogeja, jotka on joskus perustettu ja ilmeisesti saman tien unohdettu. Yksityishenkilön maine ehkä kestää tuollaisen kolhun, mutta yritykselle tai tai yhteisölle se on hankala juttu.
Kun organisaatioissa mietitään blogien perustamista, suurin huoli liittyy usein siihen, miten kirjoittajat ehtivät käsitellä kommenttien tulvan. Toistaiseksi huoli on ollut useimmille täysin turha.
Olennaista olisi miettiä, miten bloggaajat löytävät motivaation jatkaa silloinkin, kun kirjoittaminen ei maistu. On sovittava ennen kaikkea itsensä kanssa, miten usein aikoo blogiaan päivittää. Sen jälkeen kaikki on helppoa:
- Pitää vain kirjoittaa - tuntuu miltä tuntuu.
Jaa Twitterissä
Kommentit
Bloggaus on elämäntapa
Mielenkiintoista. Olen itsekin haistellut ilmasta sellaista, että bloggauksen arvo olisi nousussa. Näin helposti käy hype-ilmiöille: Ensin niistä vouhotetaan, sitten ne jätetään seuraavan hypen vuoksi, kunnes jossakin vaiheessa todetaan, että olipa kiva tapa toimia ja sopi muuten minulle. Sitten ilmiö löytää paikkansa niiden työvälineenä, jotka sen omakseen kokevat.
Itsekin olen rikkonnut luultavasti kaikkia bloggauksen "sääntöjä", jotka loppujen lopuksi taisivat olla amerikkalaisbloggaajien webinaareista peräisin. Ikävää, että samaan ansaan mennään nyt somen kanssa: Amerikkalaisgurujen ajatuksia toistetaan ilmeisesti vailla yhtäkään autenttista omaa ajatusta.
Vaikka maailma samanlaistuu ja latistuu kovaa vauhtia, vielä paikallisväriäkin tarvitaan. Ja paras tapa erottua muista on olla oma itsensä, kaikki muut roolithan on jo käytetty.
Omaa tietä
Kiitos kommentista, Outi!
Varmaan noita uusiakin "käskyjä" täytyy pikapuoliin ruveta romuttelemaan. Bloggauksen hienoimpia piirteitä on mielestäni se, että jokainen kirjoittaja saa kirjoittaa omassa äänilajissaan - kulkea omaa titään. Silloin syntyy kiinnostava kokonaisuus.
Bloggaus vaatii systemaattisuutta
Omasta bloggaus-kokemuksesta voin kertoa sen verran, että kun sanottavaa löytyy tai sanotaanko, että tietty sisäinen kynnys (joka määrittyy tapauskohtaisesti) ylittyy, tekstiä aiheesta syntyy sinänsä melko vaivattomasti. Ei varmaan ole järkevää laittaa itselle, ainakaan omalla kohdallani, mitään liian tiukkoja määrällisiä tavoitteita. Sanottava ja sisältö ovat mielestäni olennaisesti tärkeämpiä - ja mielellään sellaisista teemoista ja aiheista, joille ajattelee olevan kiinnostusta laajemminkin tai miksipä ei sitten jossain pienessäkin kohderyhmässä. Tärkeää olisi tuottaa kuitenkin jonkinasteista lisäarvoa asiasta käytävään keskusteluun.
Ja voihan toisaalta ajatella, että (julkinen) kirjoittaminen on myös tapa jäsentää omia ajatuksia ja mielipiteitä johonkin itseä kiinnostavaan tai koskettavaan teemaan. Jos ja kun mielipiteilleen saa vielä palautetta (kommentteja), antaa se taas eväitä ja parhaassa tapauksessa uusia näkökulmia aiheeseen ja sitä kautta omaankin ajatteluun.
Ajattelu kirkastuu
Kiitos kommentista, Kari! Minusta on tärkeää juuri se, että kirjoittaminen kirkastaa ajatuksia. Ja kun moni kirjoittaa, kirkastuu myös yhteinen ajattelu. Siksi kommentointikin on niin tärkeää.
Bloggaus on aikuistunut
Ammattilaisen ja harrastelijan ero on juuri tässä: Ammattilainen kirjoittaa, tuntuu miltä tuntuu, mutta harrastelija tarvitsee inspiraation tai oikean kirjoitusfiiliksen tai miksikä sitä kukakin nimittää.
Ammattikirjoittajan on usein pakko työssään kirjoittaa päivittäin, mutta hän tietää myös, että jatkuvasti kirjoittamalla hän sekä ylläpitää että kehittää taitoaan. Minulla ei enää ole ulkoista pakkoa. Silti tavoitteeni on joka päivä kirjoittaa jotakin. Ellen kirjoita, päiväni on epäonnistunut.
...
Minäkin luin Rehnin jutun eilen ja olin sekä huvittunut että ihastunut: siinähän mies lyö lyttyyn bloggauksen vanhoja sääntöjä oikein lekalla. Hyvä että lyö - ikuisesti pysyvät säännöt ovat kuin hautapaasi, paikalleen pysähtyneitä ja vähitellen rapautuvia. Itselleen on kuitenkin hyvä muistuttaa, että vasta kun osaa jonkin asian hyvin, voi ruveta rikkomaan sääntöjä. Rehninkin sääntöjä...
Bloggaus on jo sen verran vanha some-sovellus, että se kaipaakin uudistumista. Vanhanaikainen se ei ole, vaan edelleen erittäin käyttökelpoinen omassa lajissaan. Lapsen koliikkivaivoista se on varmaan jo aikuistunut ja sitä odottaa uudenlainen kukoistuskausi, kun sen mahdollisuudet oivalletaan. Sosiaalisen median kenttään mahtuu paljon erilaisia muunnelmia. Tämä on niistä yksi eikä suinkaan huonommasta päästä.
Joka päivä jotain
Eevali, meillä taitaa olla vähän verissä tuo vanhan ja jymähtäneen huojuttelu. :)
Aiempina aikoina melkein kaikki ajankohtainen kirjoitettiin lehtiin. jutuista pääsivät nauttimaan vain kunkin lehden lukijat. Blogien hyvä puoli on, että ne ovat ainakin teoriassa niin suuren lukijakunnan ulottuvilla. Bloggaajien kesken syntyy myös mileenkiintoisempia vuoropuheluja kuin perinteisessä lehtikirjoittelussa. Ja rytmi on ripeämpi.
Bloggaaja vai satunnainen mielipiteiden laukoja
Erinomainen pohdinta jälleen Anja. Pidin varsinkin uuden termistön esiintuonnista kuten "blogimotivaatio". Olen samaa mieltä kanssasi, että "bloggausmotivaatio" ajaa enemmänkin takaa sitä, että jaksaa kirjoittaa säännöllisesti. Minulla kyseinen motivaatio menee vähän niin kuin kävijämääräkäyrä: ylös, vähän ylös, reilusti alas, vähän ylös, ylös...
Eevalin kommentista poimin tämän:
"Ammattilaisen ja harrastelijan ero on juuri tässä: Ammattilainen kirjoittaa, tuntuu miltä tuntuu, mutta harrastelija tarvitsee inspiraation tai oikean kirjoitusfiiliksen tai miksikä sitä kukakin nimittää."
Haluaisin kysyä, että onko sitten harrastelijalla enemmän annettavaa suhteessa aikaan, jonka lukija käyttää blogiin? Jos harrastelija kirjoittaa silloin kun on todellinen fiilis ja tarve purkaa ajatuksia maailmalle niin onko hänen asiansa enemmän painavaa kuin säännöllisesti kirjoittavan ammattilaisen? Olen varma, että ammattilainen handlaa paremmin oikeinkirjoituksen jne. mutta puhunkin sisällöstä. Olen kirjoittanut bloggaus.fihin, että säännöllisyys on kuningasta. Välillä kuitenkin mietin, että onko se todella tarpeellista. Tarkoittaako säännöllisyys myös sitä, että blogista voi lukea joka tiistai, torstai ja sunnuntai erittäin hyvää sisältöä vai annetaanko sijaa huonommillekin / suppeammillekin teksteille?
Rytmi on tärkeä
Kiitos, kun jatkoit keskustelua, Ilpo! Eevali vastaa omasta puolestan.
Ei säännöllisyys varmaan ole pakko. jos pystyy ilman sitä pitämään bloginsa hengissä. Varmin tapa minun oman kokemukseni ja monen muunkin kertoman mukaan tietty julkaisurytmi - tiheämpi tai harvempi. Silloin bloggaukselle pystyy myös vaaraamaan aikaa.
Alf Rehn heitti, että antaa lukjoiden odottaa. En olisi omista blogeistani ihan varma, miten kauheasti juttujani kukaan odottaa. Mutta kun julkaisee aika säännöllisesti, lukijamäärä näyttää nousevan hitaasti mutta varmasti. Ja kommentointikin vilkastuu vähitellen.
Hyvin ajateltu innostaa tekijän ja lukijan
Hei Ilpo!
Ammattilaisten ja harrastelijoiden erilaiset kirjoitustavat eivät kumpikaan takaa laatua. Inspiroituneesta kirjoituksesta paistaa tietysti innostus, mutta ei se ole sama kuin korkeatasoinen sisältö tai painava ja tärkeä sanoma. Hieman enemmän luotan ammattikirjoittajan itsekritiikkiin ja omaan laadunvalvontaan, vaikka saahan sitä aikamoisen löperöä juttua lukea toimittajiltakin. Molemmissa kirjoittajasarjoissa on sekä hyviä että huonoja kirjoittajia, huolimattomasti ja hajanaisesti ajattelevia.
Blogiin väkisin kirjoittaminen ei saa olla tavoite, mutta maailma on niin pullollaan mielenkiintoisia asioita, että aiheita kyllä riittää. Runsauden pula voi olla suurempi ongelma kuin aihepula.
Omaa tahtia, ei väkinäisesti
Tilanteet vaihtelevat: joskus on aikaa paneutua kirjoittamaan haluamallaan tavalla, joskus pitää kuitata lyhyemmin (ja huonommin) tai jättää väliin postaukset.
Aiheista tuskin tulee pulaa, ajasta ja toiminnan hajauttamisesta kylläkin. Jos on muita aktiviteetteja meneillään runsain mitoin, lienee järkevää pitää bloggauspaussia, vaikka blogimotivaatio sinänsä olisikin kohdallaan.
Postausten pituus saa vaihdella asian ja tilanteen mukaan. Itse luen mielelläni niin lyhyitä kuin pitkiäkin bloggauksia, jos vain aihe ja käsittelytapa nappaavat mielenkiinnon. Oma bloggaamiseni liittyy vahvasti siihen, että kirjoittamalla teen näkyväksi niin itseäni, ajatteluani kuin toimintaanikin - itselleni ja muille.
Kirjoita uusi kommentti