5.5.2010 - 07:22
Odotan kesää.
Kolmatta kesäänsä aloittava mökkiblogi Niemennokan näkökulmia on nyt muuttanut Scriptio.fi:stä tänne omille kotivisuilleni.
Ensimmäisenä kesänä puhuin lomablogista, viime vuonna jo kesäblogista. Arkistosta näkee, että käsite ei vaihtunut perusteettomasti.
Kolmantena kesänä tavoitteeni on blogata niemennokasta puoli vuotta. Tiukkaa kyllä tekee, kun lähtö vahän viivästyi: aloitin vasta vappuviikonloppuna.
Ei suinkaan irti
ulkomaailmasta
Tällä mökillä on alkamassa nyt neljäs kesä. Paikka on tosiaan niemennokka, johon tie päättyy. Ohikulkuliikennettä ei ole kuin järven puolella.
Automatka Hämeenlinnan torille kestää enintään vartin. Lehdet haetaan tietysti kävellen noin kilometrin päässä olevalta postilaatikolta. Kännykällä riittää kenttä, ja laajakaista pelittää hienosti pihallakin.
Scription sivustolla Niemennokan näkökulmia luonnehdittiin mediamökkiläisen blogiksi. Siltä se saattaa alkavanakin kesänä näyttää, elleivät rapurosvot sitten järjestä kesäöihimme vahtivuoroja ja muuta jännitävää.
Mitään suuria paljastuksia yksityiselämästä ei ole luvassa. Kunnioitan läheisteni ja vieraitteni yksityisyytta, samoin omaani.
Ensin viikonloppuisin,
keskikesällä tiheämmin
Minulla on vahvat epäilyni siitä, että Niemennokan näkökulmia lukevat, jos yleensä jotkut lukevat, ihan eri ihmiset kuin Vaikuttavaa! -blogia. Päätarkoitukseni on kirjoittaa omaksi ilokseni.
Kevätpuolella mökille ehtii vain viikonloppuisin. Juhannuksesta alkaa tällä tietoa loma ja perinteiseen tapaan se jatkuu pitkälle elokuu puolle. Työajan ja loman raja ei kuitenkaan yrittäjällä ole ihan niin jyrkkä kuin monilla muilla.
Varoituksen sana:
- Niemennokan näkökulmia on sitten yhtäjaksoista hämäläisyyden ja mökkeilyn ylistystä. Joka ei jompaa kumpaa tai kumpaakaan kestä, etsiköön kesälukemisensa jostain muualta.

Kommentit
Kirjoita uusi kommentti