21.7.2010 - 21:55

Yli 20 yrittäjävuotta ovat opettaneet, miten omituisia odotuksia muut yrittäjyyteen yhdistävät. Tänäkin kesänä arviolta kymmenkunta ihmistä on kysynyt, miten yrittäjä voi pitää noin pitkän loman.

Olen jo niin tottunut ja paatunut noihin syyllistävänsävyisiin kommentteihin, että osaan yleensä siirtää ne ripeästi toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Nautin pitkästä mökkilomasta täällä hämäläisissä järvimaisemissa. Joka ainoan sekunnin katson ansainneeni.

Facebookista huomasin Eve Holopaisen tarttuneen aiheeseen LadyWebbin Blogissa. Kun kirjoittaja on toinen yrittäjä, taisin vähän provosoitua.

Näin Eve kirjoitti:

"Ihmettelen tätä, miten Suomella on varaa ja miten yrityksillä on varaa olla kiinni kuukausi. Edes pienet yritykset eivät ole lomilla koneella tai eivät verkostoidu. Rauta puolella asiakkaistani jopa suuret pörssiyhtiöt, jotka tekevät kansainvälistä liiketoimintaa, seisovat. Missään muussa valtiossa ei tämmöistä käytäntöä ole.  Muutenkin Suomen pitkät lomat ovat ainutlaatuisia. Tietysti lomia tarvitaan jos työ on raskasta pakkopullaa ja tuntuu vastenmieliseltä, muuten ihminen sairastuu."

Rakas työ vaatii
keveää lomailua

Lähetin kommentin Even postaukseen, mutta pakko on käsitellä aihetta myös omalla palstalla. En tunnusta, että oma työni olisi minulle kovinkaan usein "raskasta pakkopullaa" - joskus tietysti, niin kuin uskoakseni joka ainoalle ihmiselle.

Vaikka rakastan työtäni, kaipaan ehdottomasti kunnon lomia. Asian voisi kääntää jopa toisin päin: Kun satun olemaan työstäni yhä edelleen niin innostunut, tulen tehneeksi sitä aika ajoin aivan liikaa. Siksi minun on erityisen tärkeää huolehtia siitä, että irtaudun työstäni aika ajoin riittävän perusteellisesti ja riittävän pitkäksi aikaa kerrallaan.

Alkukesästä bloggasin otsikolla Kukin tulkoon lomallaan autuaaksi. Lomaan jos mihin sopii harvinaisen huonosti meille suomalaisille valitettavan yleinen syyllistämisen taipumus. Miksi emme anna jokaisen nauttia lomasta omalla tavallaan?

Kun mieluisaa mökkilomaa on takana jo neljä viikkoa, mieli on keveä ja asenne muihin ihmisiin jotenkin tavallista ystävällisempi. Voi miten toivonkaan, että kaikki ne ihmiset, joita syksyn tullen eri yhteyksissä tapaan, olisivat tavoittaneet itselleen sopivan lomatunnelman.

Myönnän kyllä, että taustalla on osin itsekkäitä intressejä: levänneiden ja virkistyneiden kanssa tulee paljon paremmin juttuun kuin niiden, joille kesä on tuottanut pahan pettymyksen.

En toivo työstä
ainoaa rakasta

Palaan vielä Eve Holopaisen postaukseen:

"Mietin, että onko ihminen, joka tekee sosiaalista mediaa tai ohjelmointia, omalla alallaan, jos hän ei halua käydä koneella vapaa-ajalla tai lomilla? Tuntuu, että siinä tapauksessa työstä ainakin puuttuu intohimo."

On hienoa, kun voi tehdä työtä, johon tuntee intohimoa. Mutta ei kai se tarkoita, ettei elämässä olisi muuta todella tärkeää. Ajattelen, että jos intohimoaan pitää tyydyttää taukoamatta, siitä on tullut riippuvuus. Mutta tässä puhun vain ja ainoastaan omasta puolestani.

Työ on tärkeää, mutta en toivo, että se sittenkääön olisi itselleni tärkeintä elämässä. Lomalla huomaan monen muunkin omistavan tavallista enemmän aikaa niille ihmisille, jotka kullekin ovat rakkaita tai ainakin tärkeitä.

Työ ei näytä
koko elämää

Akkujen lataamista kunnon lomalla voivat muuten vaatia muutkin asiat kuin työ. Miten tärkeää olisikaan musitaa, että työkuvioissa ei koskaan näe toisten elämästä kuin yhden osan. Joku ehkä kertoo jotain myös muusta elämästään, toiset eivät koskaan mitään.

Olen sen ikäisiä ihmisiä, joille omien vanhempien sairastelu ja kuolema ovat ajankohtaisia asioita. Itse olen saattanut jo molemmat vanhempani haudan lepoon, mutta en ole unohtanut, miten rankkaa aikaa erityisesti äitini viimeiset vuodet meille läheisille ja ennen kaikkea hänelle itselleen olivat.

Työelämän tulisi joustaa niin, että jokaisella olisi mahdollisuus olla lähellä lähimpiään silloin, kun heidän elämänsä kallistuu iltaan. En voi ymmärtää, mikä työ olisi esimerkiksi tällaisia asioita tärkeämpää.

Usein ajattelen myös pienten lasten vanhempia. Heille todella kuuluisi riittävä määrä aikaa ja voimaa käytettäväksi perheelle. Se on myös yhteiskunnan kannalta vähintään yhtä tärkeää kuin työ, jota tämä aika palvoo.

Ja nyt vihdoin
ravustamaan

Taisi tulla saarnattua tuossa edellä vähän liikaakin. Ehkä jonakin päivänä kerron, mikä on saanut minut pohtimaan juuri tänä kesänä työn ja muiden asioiden tärkeysjärjestystä.

Nyt alkaa kuitenkin kesän jännittävin osuus: ravustuskausi.

Tämän järven kalastuskunta ryhtyi niuhoksi ja rajoitti yhteen talouteen myytävien mertamerkkien määrän viiteen. Viidellä merralla ei kyllä hyvästäkään rapukannasta saa saalistettua juhlapöytään kovin merkittävää määrää saksiniekkoja.

Mutta tärkeämpää kuin saaliin määrä, on rehti pyynti. Ja kaikkein tärkeintä jokakesäinen kisa siitä, kuka ehtii ensin tyhjentää merrat - me, siis niiden oikeat omistajat, vaiko rapurosvot.