Runoutta ja ukkosen jylinää

6.7.2010 - 22:47
Tunnen ihmisiä, jotka väittävät rakastavansa ukonilmaa. No - kukin tulkoon omalla tavallaan onnelliseksi.

Äsken jyristi aika lailla ja satoi reippaasti. Ei se vielä pelottavan paha ukkonen ollut, mutta ei minusta mikään nautintokaan.

Kaiken kaikkiaan tuntuisi hassulta ylistää luonnonilmiötä, joka tappaa ihmisiä ja aiheuttaa suuria aineellisia vahinkoja.

Sen mieluusti myönnän, että jo hieman hautovaksi käyneen helteen jälkeen ukkonen raikasti ilmaa.Tunnelma järvellä on taas ihan toisenlainen kuin yhtenäkään iltana tänä kesänä.

Kun Eino Leinon päivän kunniaksi kuuntelimme alkuillasta cd:ltä Esko Salmisen upeita runotulkintoja, ukkosen jylinä oli kuin suunniteltua säestystä.

Markkinahumusta runoiltaan

Tunnelmat ovat tänään muutenkin vaihdelleet. Aamu oli juuri sellainen kuin suven ja runon päivänä pitääkin - lipunnostoineen kaikkineen. Sitten piti kiirehtiä Hämeenlinnan markkinoille. Siellä olivat ilmeisesti ihan kaikki - niin kanta- kuin kesäasukkaat.

Markkinat ovat elävä esimerkki siitä, miten kysyntä synnyttää tarjontaa ja tarjonta kysyntää. Kun on myyjiä, tulee myös ostajia. Ja kun tiedetään, että väkeä on liikkeelle paljon, kauppiaita kerääntyy kerta kerralta lisää.

Minun makuuni markkinapäivä ei oikein ole. Tarjonta on turhan suurelta osin krääsää, ja tungostakin on liikaa. Lauantaina aamupäivisin Hämeenlinnan tori on mielestäni parhaimmillaan. Huomenna on tarkoitus testata myös iltatori, jota tänä vuonna Aurinkotoriksi kutsutaan.

Niemennokan rauhaan oli joka tapauksessa mukava palata. Eino Leinon päivä iltakin vaatii vähän tavallista enemmän valmistelua.

Sokkeloisia rantamaisemia

Pienet veneretket ovat tänä kesänä vakiinnuttaneet paikkansa lomaohjelmassamme. Tänäänkin käytiin koluamassa yhtä sellaista lahtea, joka on tähän asti jäänyt katsomatta.

Tämän järven viehätys on paljolti sokkeloisessa rantaviivassa. Isompien lahtien sylissä saattaa olla monta pienempää. Monen muunkin niemen asukkaat näyttävät sijoittaneen saunansa suojaiseen lahteen.

Osa rannoista on täällä aika harvaan rakennettuja, mutta toisessa päässä järveä on kyllä kylki kyljessä toinen toistaan omituisemman näköisiä rakennelmia. Kaunis, maastoon ja maisemaan sopiva mökki, huvila tai talo ei minusta rantoja pilaa - ei etenkään, jos myös jätevesiasiat on hoidettu kuntoon.

Printti sopii mökkiläiselle

Kiireisellä työkaudella en kaipaa kauhean paljon printtilehtiä - paitsi viikonloppuisin. Mökillä tilanne on ihan toinen. Aamuisin on hyvää aikaa tehdä reipaskävely postilaatikolle.

Ja mikä nautino onkaan lehtien kiireetön lukeminen. Päivittäin ovat ohjelmassa Hesari, Hämeen Sanomat ja tietenkin kauppareissuilta mukaan tarttuvat iltapäivälehdet. Kesäsuosikkini on kahdesti viikossa ilmestyvä ilmaislehti Hämeenlinnan Kaupunkiuutiset. Siinä on kunnon paikallislehden meininkiä - niin jutuissa kuin ilmoituksissa.

Niemennokan lehtikoreissa on myös edustava kokoelma sisutus- ja ruokalehtiä, mutta niistä olen ajatellut kirjoittaa joku päivä ihan erikseen.

Lehtien lukupaikaksi on vakiintunut etupihan aurinkoinen keinu, joka tosin oli määrä jo lähettää kaatopaikalle. Siinä se vain edelleen paikallaan seisoo. Osasyynä on uudemman, mutta malliltaan perinteisemmän keinun hieman epäonnistunut sijoituspaikka. Sen vieressä on turhan tiheää rantapusikkoa.

Risusavottaan, jos viilenee

Pusikkojen kimppuun on tarkoitus käydä, kunhan helle hieman hellittää. Isot puut saavat olla rauhassa, mutta pienempää  kasvillisuutta pitäsi raivata vähintään kerran kesässä. On hyvä, että rakennukset eivät paista järvelle. Mökkiläinen ja hänen kesäkukkansa kaipaavat kuitenkin valoa.

Jos helteet jatkuvat, pusikot luultavasti saavat rehottaa rauhassa. Niemennokassa ei todellakaan pidetä mitään pakkotyöleiriä.

Kommentit

Kirjoita uusi kommentti

  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd><h1><h2><h3><h4><h5><h6><br><br/><p>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista