06.06.2010 - 20:21

Miksi minä, tosihämäläinen, yhtäkkiä siteeraan kesäkirjoitelmani otsikossa Keski-Suomen kotiseutulaulua?

En erehtynyt sanoissa. Muistan unissanikin, miten Hämäläisten laulu menee: "On mulle Suomi suloisin vaan Häme siitä kallehin..."

Eilen, koulujen päättäjäispäivänä, minulle valkeni yllättävä asia: Aikanaan oli ehkä sittenkin jotain järkeä käyttää musiikkitunteja ventovieraita kulmakuntia ylistävien luritusten opetteluun. Aivan erityisesti muistan inhonneeni noita männikkömetsiä ja rantojen raitoja.

Miten voin muistaa?

Meillä oli lauantaina lauluilta. Laulajia ei ollut kovin suurta kuoroa, mutta ohjelmisto oli sitäkin mittavampi.

Kyseessä oli juhannusaaton kenraaliharjoitus. Sitä varten oli hankittu näköispainos suositusta Kultaisesta laulukirjasta, jossa on kokonaista 400 laulua. Hämmästyksekseni huomasin osaavani lähes jokaisen niistä - tai ainakin jonkin verran lähes jokaista. Ei kaikkia sentään ehditty yhdessä illassa laulaa, mutta etukäteen selailin ja hyräilin kirjan nopeasti läpi.

Kauniissa joskin koleassa kesäillassa palautui mieleen monta muistoa hetkistä, jolloin oli eri lauluja kuullut tai laulanut. Maakuntalauluista menee kiitos vain ja ainoastaan edesmenneelle musiikinopettajalleni; poikkeuksena tietenkin Hämäläisten laulu, jota kyllä on tarvittu esimerkiksi sukukokouksissa. 

Eilen maakuntalauluja laulaessani tunsin itsensä jotenkin sivistyneeksi. Tässä iässä juhlavista sanoituksista on jo ymmärtävinäänkin jotain. 

Rantojen raitoja en varmaan vuosikymmeniin osannut yhdistää puuhun nimeltä raita. Kasvioppi ja biologia kun eivät kuuluneet mieliaineisiini. Luulin, että raita tarkoitti jonkinlaista rantua - vähän niin kuin räsymatossa.

Sävelten suurta voimaa

Koulun musiikinopetus näyttää olleen menestyksellisempää kuin moinen muun aineen. Se ei meidän koulussamme sitä paitsi rajoittunut vain musiikkitunneille.

Lukiossa sekä saksan- että englanninkielen opettajat sattuivat olemaan kovia laulumiehiä. Lyhyestä saksasta en monta sanaa muista, mutta muutamat saksan tunnilla opitut juomalaulut tulivat yhä selkäytimestä ilman kirjaa, vaikka niitä ei ole juuri tullut tässä välillä harjoiteltua.

Opiskeluajoilta oli painunut mieleen Kansainvälinen. Aika komeasti sekin eilen kajahti.

Sykähdyttävä oli tietenkin Suvivirsi. Syvimmältä kosketti silti Paimenpoika: "Jäi toiset aamulla nukkumaan...". Se oli edesmenneen äitini mielilauluja ymmärtääkseni siksi, että se kuvasi hänen, omasta äidistään aivan pienenä orvoksi jääneen, tuntoja. Mikael Nybergin säveltämä ja Immi Hellénin sanoittama kaunis laulu oli myös äitini siunaustilaisuuden ohjelmassa vähän yli kolme vuotta sitten.

Jonkun mielestä voi olla sopimatonta laulaa samana iltana maakunta- ja juomalauluja, Kansainvälistä ja Suvivirttä. Minusta se on kaikin puolin sopivaa ja suotavaa. Siinä jos missä ymmärtää, miten vahva yhteys musiikilla on alitajuntaan ja sitä kautta itse elämään.

Laulakaa yhdessä, ihmiset!

Sanataide on minulle ehdottomasti säveltaidetta läheisempää. Jos olisi pakko valita kirjojen ja musiikkitallenteiden välillä, valitsisin ilman muuta kirjat. Menen myös mieluummin teatteriin kuin konserttiin, vaikka molemmat kyllä käyvät.

Laulu ja nimenomaan yhteislaulu yhdistää oivallisella tavalla sanan ja sävelen. Niemennokassa laulu luistaa ihan selvin päin. Keskinkertainenkin sävelkorva pelaa silloin paremmin eivätkä sanat unohdu heti kesken ensimmäisen säkeistön.

Arvelen, että palaan lauluteemaan kesän kuluessa vielä useasti. Se on saanut minut ihmettelemään ja ihastelemaan niin monenlaisia asioita.