05.06.2010 - 15:38

Tänä kesänä en vielä ole törmännyt lomarasismiin.

Tavallisesti joku kertoo viimeistään vappuna, ettei kerta kaikkian ymmärrä mökkeilijöitä. Siitä helposti provosoituu sanomaan kaikenlaista Välimeren saarten turmeltumattomasta eksotiikasta tai omituisesta pakkomielteestä hinata auton perässä kaikin tavoin epäkäytännöllistä ja -esteettistä kopperoa.

Aikansa kutakin

Aikuisuuden yksi mittari voisi olla se, että oppii löytämään vapaa-aikaansa itselleen sopivat voimanlähteet. Minäkin olen ehtinyt kokeilla monenlaista.

Tänään moni muistelee päivää, jolloin sai valkolakin. Tuskin olisin sinä päivänä vuosikymmeniä sitten voinut kuvitella, että päätyisin tuijottelemaan suunnilleen koko kesäksi hämäläistä järvimaisemaa.

Yhteen ja toiseen muuhunkin asiaan aika on antanut uutta perspektiiviä. En osannut esimerkiksi ennustaa, että tienaisin leipääni opastamalla ihmisiä kirjoittamaan tekstiä johonkin ihmeelliseen internetiin.

Ikuista remonttia

Mökkeilyn vastustajien keskeisiin argumenttihin kuuluu se, ettei kenenkään kannattaisi rangaista itseään taukoamattomalla työleirillä ja rankalla remonttikierteellä.

Työtä mökillä kyllä pystyy välttelemään, kun aikansa harjoittelee. Remonteille sitä vastoin en minäkään näe mitään loppua.

Vasta viime kesänä tosin törmäsin ensi kertaa aitoon remonttihuijariin. Koko karmeus paljastui vasta keväällä. Ripeämmän reiskan piti jatkaa siitä, mihin hämäläisittäinkin hidas pätkätyöläinen oli neljässä kuukaudessa ehtinyt. Mutta ei voitukaan jatkaa vaan pitää ensin purkaa. Sellainen ei ole hämäläisten vaan hölmöläisten hommaa.

Todellinen kesämökkeilijä ei hanki rakennuksia vaan palan upeaa suomalaista luontoa, maisemaa ja tunnelmaa. Siinä suhteessa ei ole vähäisintäkään valittamista.

Puut puhuvat

Niemennokassa ehtii kesän mittaan tutkailla jokaista kiveä ja kantoa, puuta ja puskaa. Vasta täällä olen kunnolla oppinut, miksi oksat ojentuvat tietyllä tavalla. Valo ja tuuli sen saavat vuosikymmenten kuluessa aikaan.

Komeiden pylväskatajien ikää on on joukolla arvailtu. Kai asiasta pitää pyytää ammattilaisen arvio, kun veikkausten välinen haarukka on suunnilleen sata vuotta.

Sellaisella tuulella kuin tänään katajat taipuvat ja hongat huojuvat. Ainoa puu, josta tulee kannettua huolta, on kuitenkin ihmisen tänne istuttama hopeapaju. Se ei ole iältään lähelläkään vanhimpia katajia, mutta rajun kasvun jäjiltä se on ränsistynyt, ruma ja varmaan vähän vaarallinenkin. Eikä se missään tapauksessa kuulu tänne.

Köynös yrittää ylös

Tämän mökin kesäkeittiö ei toden totta ole arkkitehtoninen helmi. Sen ovat ehkä rakennuttajatkin aikanaan ymmärtäneet, kun ovat istuttaneet seinustalle köynöstä ikään kuin pehmentämään hirvitystä.

Joku saisi tuosta kuvasta tunnistaa, mikä kasvi on kyseessä. Nimi on jäänyt selvittämättä siinä kuin katajien ikä.

Kiinnostavin kysymys ei ole köynöksen nimi vaan se, pystyykö se joskus sinnittelemään elävän näköisenä elokuulle asti.

Ensimmäisenä kesänä tuskin huomasi, että jokin tavallisista ruohoista poikkeava laji etsii tietä valoon. Nyt köynös kerää jo huomiota.

Tässä alkaa olla jo se vaara, että rupean virhepeukaloimaan kasviraukkaa.