22.7.2010 - 10:29

Niemennokassa herättiin tänään siihen, että ovelta kuului määrätietoinen koputus.

Oli kyllä jo aikakin herätä. Illalla oli taas mennyt vähän myöhään, syynä ravustus ja itse ihana kesäilta.

Ovella odotti Kantaputken hymyilevä asentaja, joka oli tullut viimeistelemään iäisyysprojektimme, pesuhuoneen remontin. Hän saapui silloin, kun oli sovittu. Moiseen ei nykyaikana osaa varautua.

Kun puhe oli ollut torstaista tai perjantaista, oletus oli ilman muuta, että aikaisintaan perjantaina illansuussa alkaisi jotain tapahtua. Olisi tietysti pitänyt ottaa opiksi jo tämän kesän parista aiemmasta palvelukokemuksesta: laituri tuli silloin kuin piti, samoin valmistui pesuhuoneen laatoitus, vaikka pohjustustöitä piti edellisen urakoitsijan jäjiltä ensin purkaa.

Tämän aamun yllätyksen synnytti ennen muuta se, että putkimies tuli ajallaan. Tunnettuahan on, miten paljon murhetta juuri se ammattikunta pienremontoijille aiheuttaa. Tällä kertaa työ sujui rivakasti, roskia ei jäänyt nurkkiin, muutama ystävällinen sanakin vaihdettiin.

Aivan ainutlaatuinen tapaus tämä kokemus ei lvi-alallakaan sentään ole. Myös talvikodin painesäiliön vaihto sujui jokin aika sitten tismalleen sovitulla tavalla.

Pesuhuoneprojekti on ollut niin pitkä ja vaivalloinen, että hankkeen onnellsta päätöstä pitänee illalla juhlia lasillisilla kuohujuomaa.

Ruohonleikkuri
surisee sittenkin

Muitakin ihmeitä on tänä suvena ollut tarjolla. Yksi on ihan itse aiheutettu.

Vielä keväällä taisin tässä blogissakin vannoa, että ruohonleikkuria Niemennokkaan ei tule ikinä. Aika pian ei-ikinä sitten kului. Nyt kiinteistön varustukseen kuuluu verkkovirralla toimiva näpsäkkä kone.

Virallisia selityksiä on monia - päällimmäisenä se, että heinänuhan oireet äityivät tavallista pahemmiksi.

Rehellinen syy on yksinkertaisesti pieni pitkästyminen. Kun muita sopivia ulkotöitä ei ollut näköpiirissä, tuli mieleen katsoa, miltä pieni osa pihaa näyttäisi leikkurilla ajettuna. Ja sitten vähän suurempi. Ja aina vain suurempi. Tätä menoa ainoa pieni rantakaislikkokin on kohta vaarassa.

Kun nyt kerran rehelliseksi heittäydyin, niin täytyy vielä vähän jatkaa. Olisihan tarjolla ollut myös varaston siivousta, mutta se ei oikein motivoinut. Rantapusikosta harvennetut oksat odottelevat yhä kantamista siirtolavaan, jota sitäkään ei ole tullut tilattua.

Innostavia ovat sellaiset työt, joiden jälki näkyy heti. Osa loman autuutta on sitä paitsi siinä, että voi aika vapaasti valikoida, mitä tekee ja mitä jättää tekemättä.

Juhlakausi vain
jatkuu ja jatkuu

Viime viikon loppupuoli meni tiukasti juhlavalmisteluissa. Siitä oikeastaan alkoi myös tämä pihanruohon leikkausvimma.

Juhlimme sunnuntaina perinteisin menoin sisareni Leenan nimipäivää. Se on tosin kalenterin mukaan vasta tänään, mutta tavaksi on tullut ajoittaa lähisuvun kesälounas viikonloppuun.

Aurinko paistoi, siniristilippu liehui, ruoka oli hyvää ja juhlaväki iloisella mielellä. Parasta on joka kerran päivänsankarin aito ilo.

Aika usein ihmettelen, pitääkö ihmisen tosiaan olla kehitysvammainen, jotta hänellä voi olla sellainen elämänasenne kuin Leenalla. Vaikka onhan kai se aika epänormaalia, että joku suhtautuu elämään ja toisiin ihmisiin avoimesti ja myönteisesti.

Seuraavaksi ohjelmassa on sitten sarja rapujuhlia. Saksiniekat ovat loistava tekosyy viettää aikuisten lastenkekkereitä, joissa keskeisellä sijalla ovat rekvisiitta ja rituaalit, nauru ja laulu.