2.8.2010 - 11:44

Mielikuukauteni ei olisi voinut alkaa yhtään upeammin. Lämpömitttari keikkui sunnuntaina 25 asteen paikkeilla. Tuuli oli mitä miellyttävin. Hyvältä näyttää tänäänkin.

Parasta elokuussa ovat illat. Niitä ajattelen marraskuun loskassa jopa kaihoisammin kuin kevään hurmaa.

Sitä katselee
mitä istuttaa

Elokuun hämyyn sopivat loistavasti samettikukkien keltaiset ja oranssit värit. Ne hehkuvat melkein pilkkopimeässäkin.

Ja miten minä samettikukkia keväisin inhoankaan! Kokemus on vain ehtinyt opettaa, että jos alkukesästä istuttaa sinisiä tai punaisia petuunioita, ei voi elokuussa ihailla kullansävyisiä samettikukkia.

Kumma, ettei kukaan ole vielä kehittänyt kukkia, jotka vaihtaisivat väriä ja vaikka lajikettakin kesän kypsyessä.

Savuahven on
hieno herkku

Vanha savustuslaatikko oli ruvennut talven aikana irvistelemään parista saumasta. Tarjolla olevia vaihtoehtoja tuli tutkittua lehdistä ja netistä jo juhannuksen tienoilla. Mitään valmista ei vain syntynyt.

Saamattomuuden voisi pistää helteiden tiliin, mutta se ei olisi ihan totta. Niin sanotulle rantagrillille kun muurattiin jo kaksi vuotta sitten paikka myös savustuspöntölle. Edellsellä mökillä palveli kohtuullisen hyvin rosterinen loimusavustin. Harmitti vain, kun päälipuolelta lähes ikuisen laitteen sisukset olivat ritilöitä lukuun ottamatta pian haperot kuin paperi.

Lauantaina investointi kävi sitten välttämättömäksi. Hovihankkijamme Auvisen Kala myi Hämeenlinnan torilla komeita ja hyvin tuoreen näköisiä ahvenia. Ensin siis ostettiin kalat, siten oli pakko löytää äkkiä savustin.

Valikoimat olivat tähän aikaan kesästä kokolailla suppeat. Yksi muurattuun tilaan mahtuva malli löytyi. Hinta ei tosiaan ollut paha, mutta kysessä onkin ilmiselvä jäljitelmä kalliimmista merkkituotteista.

Pääasia, että ahvenista tuli mainion makuisia. Olen kyllä selvillä savustukseen sisältyvistä terveyshaitoista, mutta tuskin tällainen kohtuukäyttö sentään henkeä vie.

Enemmän askarruttaa nyt se, onko taas tullut hankittua yhden kesän tuote, joka kohta jo joutaa jätteisiin.

Kirjailijaelämä
- ei kovin villiä

Pieni haikeuskin hiipi tänä aamuna mieleen. Monet muut palasivat jo työhön. Minä sitä vastoin viivyn Niemennokassa vielä pari viikkoa. Heittäydyn näillä hetkillä päätoimiseksi kirjailijaksi.

Elämänrytmini lähipäivinä ei taida vastata erityisen hyvin niitä mielikuvia, joita ihmisillä on villistä ja vapaasta taitelijaelämästä. En minä tosin taidetta kuvittele tekevänikään.

Vähintään kahdeksan tuntia päivässä on syytä kirjoittaa, jos aikoo saada valmista aikaan. En ole vielä itsekään ihan varma työjärjestyksestä. Pahimpiin tapoihini kun kuuluu pitää liian monia projekteja yhtä aikaa vireillä.