Ilmainen on hauska koekenttä,
puoli-ilmaisesta voi tulla bisnes.
Miksi ihmeessä jakelet kirjoitusoppejasi ilmaisesti Facebookissa? moni ystävä ja tuttava on jo kysynyt. Vastaus on minun tapauksessani yksinkertainen. Olen niin utelias, että tahdon nähdä, mitä Kirjoituskoulu a la Alasillasta kehittyy vuoden kuluessa.
Toistaiseksi mitkään merkit eivät ole viitanneet siihen, että uusi ilmaispalvelu sahaisi oksaa bisneksiltä. Scriptio Oy on järjestänyt vuosien kuluessa kymmenittäin maksuttomia miniseminaareja. Niissäkin olemme laskujemme mukaan reilusti voiton puilella, vaikka valtaosa vieraista ei ikinä ole ostanut meiltä mitään.
Merkittävä ilmaispalvelu on myös Teksti työssä 2010 -projekti. Siihen osallistuneiden organisaatioiden edustajille on vielä luvassa mielenkiintoinen seminaari ja Teksti työssä -verkkopalvelu, jonka ovea tosin saatamme vähitellen raottaa muillekin.
Paljon muutakin olemme maksutta tarjonneet. Tätä blogia en tahdo listalle liittää. Kukapa nyt blogeista maksaisi? Kirjoittamisen ilosta minä bloggaan.
Puoli-ilmaisuus
voi tuottaa hyvin
Nyt olemme lähteneet miettimään, olisiko markkinoinnin piikkiin menevien ilmaispalvelujen ja kunnolla hinnoiteltujen maksullisten palvelujen välimaastossa tilaa kolmannelle kategorialla:
- Voisiko puoli-ilmaisesta kehittyä jopa kukoistava bisnes?
En nyt tarkoita sitä, että esimerkiksi Scriptio Oy puolittaisi valmennu- ja konsultointihinna. Puoli-ilmaisuus on enemmänkin symbolinen ilmaisu. Lähdimme alunperin kokeilemaan verkkokurssien hinnoittelussa kaikkea muuta kuin ahnetta linjaa.
Edulliset hinnat perustuvat kahteen seikkaan:
- Scriptiolla on pieneksi asiantuntijayritykseksi poikkeuksellisen laajat ja laadukkaat aineistovarannot. On kannattavampaa rakentaa niistä halpoja tuotteita kuin hyödyntää niitä vain perinteisissä konsultointi- ja valmennushankkeissa.
- Olemme rakentaneet verkkotuotteille kustannustehokkaan markkinointi- ja jakeluprosessin. Emme esimerkiksi myy lainkaan yksittäisiä lisenssejä.
Olihan meillä myös taka-ajatuksia, jotka ovat jo osoittautuneet oikeiksi. Kun joku ostaa ensin edullisen verkkokurssin, hän kiinnostuu hankkimaan seuraavaksi hinnakkaampaa lähiopetusta.
Paljonko sinä
maksaisit?
Joskus useat tekijät kohtaavat sattumalta sopivasti. Niin kävi Scription verkkokursseille ja tiimimme laatimalle oppikirjakatsaukselle. Kävi nimittäin ilmi, että tuoreissakin viestinnän ja äidinkielen kirjoissa on murheellisen vähän tietoa netistä. Sosiaaliselle medialle ei oltu suotu edes mainintaa.
Kun meillä on verkkokursseja verkkoviestinnästä, ajattelimme tarjota apuamme ammattikorkeakouluille ja toisen asteen oppilaitoksille. Teimme hurjan tarjouksen:
- 1 000 euron oppilaitoslisenssillä verkkokurssin saa esimerkiksi vuodeksi 200 opiskelijaa, puoleksi vuodeksi 400 opiskelijaa tai kolmeksi kuukaudeksi 800 opiskelijaa.
Vuoden käyttöoikeus maksaa siis 5 euroa opiskeljalta. Onko se paljon?
Vielä ei ole kukaan tarjoukseemme tarttunut. Seuraavaksi ajattelimmekin kysyä muutamalta taholta, mitä ne olisivat valmiita maksamaan tuhdeista tietopaketeistamme. Mikä on sen arvo, että opiskelijoiden verkko-osaaminen ainakin työelämän näkökulmasta harppaisi aika reippaasti eteenpäin?
Kuka tahansa tämän blogin lukija voi kaikin mokomin ottaa kantaa.
Jos kauppa ei käy, tuskin syytämme itseämme. Kyllä vika silloin taitaa olla koulutusjärjestelmän vinksahtaneissa verkkoasenteissa. Virallinen selitys tosin perustuu ihan varmasti johonkin pykälään.
Toistaiseksi elämme kuitenkin iloisen odotuksen tunnelmissa.

Kommentit
Puoli-ilmainen on kiinnostava ansaintamalli
Hei,
puoli-ilmainen on erittäin kiinnostava ansainmalli. Olisimme ottaneet tämän totta kai ELMA-esiselvitykseen jos malli olisi ollut tiedossamme alkukeväällä =)
Teimme Anna Rongaksesn kanssa keväällä 2010 Innoparkille esiselvityksen eOppimisalan uusista liiketoimintamalleista. Pieni puffi ehkä tässä tapauksessa sallitaan :)
ELMA-tiedote eOppimiskeskuksen sivuilla http://tinyurl.com/26l4mx9 Printtiä voi tilata Teknologiakeskus Innoparkista tai eOppimiskeskuksesta. Pdf-versio http://tinyurl.com/zdk5f1
Olen seurannut Elmaa
Kiitos kommentista, Kari! Olen kyllä luskellut ELMA-hankkesta. Puffi on täysin sallitttu ja jopa toivottava. :)
Turhaa vaatimattomuuttako lienee, ettei meillekään tullut mieleen yhdistää puoli-ilmaisuuspohdintojamme teidän projektiinne.
Eivätpä meidän liki ilmaiset tarjouksemme oppilaitosmaailmassa tosin toistaiseksi ole juuri kiinnostustakaan herättäneet. Kai se sittne on parempi, että nouseva nuoriso pättää päähänsä kirjoja, joissa ei edes mainita nettiä - somesta puhumattakaan.
Ehkä olemme aikaamme edellä.
Puoli-ilmaisuus myös kokeilussa
Yritykselläni on verkkovideomateriaali erittäin edullisesti tarjolla verkossa. Siitä on sanottu, että eihän se maksa mitään ja nosta ihmeessä hintaa. Tuote on laadukas ja pätkii mennentullen kilpailevat kirjaoppaat. On kuitenkin samanhintainen kuin tavallinen kirja.
Jää mietityttämään määritteleekö pyydetty hinta mielikuvaa laadusta? Maailmalla on suuntaus että, mitä edullisempi tuote sen paremmin pystyt katsomaan näytteitä siitä. Et siis osta sikaa säkissä. Ajattelin kuitenkin nostaa hintaa ja lisätä markkinointia.
Erilaisia markkinoita
Kiitos, Jarmo, että jaoit kokemustasi.
Kyllöä hinta tietysti laatumielikuvaan vaikuttaa. Markkinoitakin vain on erilaisia. Se, mikä on suuressa, menestyvässä yrityksessä epäilyttävän halpaa, voi olla vaikkapa oppilaitoksessa ylivoimaisen kallista.
Ansaintalogiikan kannalta merkittävä on paitsi kappalehinta, myös volyymi. Pitää jatkaa pohdintoja. Toivottavasti ostajatkin tulisivat mukaan keskusteluun.
Kirjoita uusi kommentti