Tien varteen ja etenkin nettiin
kaivataan parempaa opastusta.
Puoli yhdeksän televisiouutiset kertoivat tiistaina, että pitäjien pienet nähtävyydet potevat kävijäpulaa. Näin siitä huolimatta, että suvisuomalaiset ovat ahkerasti liikekannalla.
Paljon väkeä keräävät kuulemma vain muutamat kohteet - huvipuistot, eläintarhat ja linnat.
Uutislähetykseen oli poimittu kaksi esimerkkiä hiljaisista nähtävyyksistä: Orimattilan kotiseutumusoa ja askolalainen Pekkalan kotieläinpiha. Vastaavia kohteita on maassamme tuhansittain. Esimerkit oli siis poimittu hyvin.
Runsaus ei välttämättä vähennä museon, matkailutilan tai minkään muunkaan kiinnostavuutta. Eihän tarkoitus ole, että kaikki tutustuisivat niihin kaikkiin.
Ensin pitäisi
löytyä netistä
Orimattilan kotiseutumuseo ja Pekkalan tila ovat netissä kohtalaisesti esillä. Kysymys onkin siitä, miten ihmiset saisi tutustumaan näihin vähemmän tunnettuihin nähtävyyksiin - ensin netissä ja sitten kesämatkalla.
Kirjoitin muutama päivä sitten kesäblogissani retkestä, jonka teimme Pälkäneen Laitikkalaan. Sen teemana olivat maatilapuodit. Päätelmäksi tuli, että parempi suunnittelu netin avulla olisi tehnyt retkestä vielä onnistuneemman.
Toisaalta loman luonteeseen kuuluu, että voi toimia ja liikkua vapaasti ja spontaanisti. Kovin suurta vaivaa en itsekään ole valmis näkemään pienten kesäretkien valmistelussa.
Verkkopalvelujen ongelma - myös maatilapuotien tapauksessa - on hajanaisuus. Sen takana taas lienee yhteistyön puute.
Osa nähtävyyksistä - vaikkapa Orimattilan kotiseutumuseo - on piilotettu kuntasivuston syövereihin. Lukuisten kuntaliitosten jälkeen kesäkulkija ei välttämättä edes muista, mihin kaupunkiin tai kuntaan mikin kulmakunta nykyisin kuuluu. Hämeenlinnassa esimerkiksi on ihan suotta häivytetty näkyvistä pois vanhojen pitäjien nimiä. Eivät Hauho, Kalvola, Lammi, Renko ja Tuulos ole paikkoina mihinkään kadonneet, vaikka kuntarajat onkin kaadettu.
Mobiili sopisi
kesäkulkijalle
Tärkeintä pienten nähtävyyksien, tapahtumien ja palveluiden olisi tavoittaa lomaiset tien päältä. Siinä ovat tärkeitä kyltit, joista maatilapuotienkin tapauksessa kirjoitin.
Maantievarsikyltit ovat joutuneet viranomaisten hampaisiin. Se on johonkin rajaan asti ymmärrettävää. Aivan varmasti löytyisi kuitenkin kompromisseja, jotka sovittaisivat yhteen matkailumarkkinoinnin ja toisaalta liikenneturvallisuuden ja ympäristönäkökohdat. Opasteisiin ei sentään saisi upota yrittäjän koko tienesti.
Kun ensimmäinen ja usein ainoa kyltti tulee näkyviin, kesäkulkija on jo ajamassa sen ohi. Silloin peli on menetetty. Perinteisten keinojen rinnalle kannattaisi nostaa nykyiaikaisen teknologian tarjoamat mahdollisuudet - lyhyesti sanottuna mobiilisti käytettävät nettipalvelut.
Eniten häviää se,
joka huristaa ohi
Olisi ilman muuta tärkeää, että maakuntien ja pitäjien pienet nähtävyydet, tapahtumat ja palvelut pärjäisivät hyvin. Asia ei ole merkityksetön työllisyydenkään kannalta.
Melkein enemmän kannan kuitenkin huolta meistä kesäkulkijoista, jotka jäämme monta kokemusta köyhemmiksi, kun emme ymmärrä poiketa mielenkiintoisiin kohteisiin. 'Pieni' nähtävyys tai tapahtuma voi joskus tuottaa suuren elämyksen.
Esimerkiksi lapsiperheiden pakollisiin kuvioihin kuuluvat muun muassa erilaiset puuhamaat. Osa aikuisista taas ei ilkeä mennä loman jälkeen töihin, ellei ole käynyt Savonlainnassa tai Porissa. Monen ohjelmaan mahtuisi kuitenkin myös uusia ja vuosittain vaihtuvia kohteita.
Asiassa auttaisivat kyllä niinkin yksinkertaiset keinot kuin ajonopeuden alentaminen ja reittivalinnat vaihteeksi muualta kuin valtateiltä. Mutta jotain muutakin tarvittaisiin.
Eat.fi tarjoaa
hyvän mallin
Johanna Kotipelto viritti Facebookissa keskustelua Ylen uutisesta. "Eikö tähän nyt löydy apu Facebookista ja Twitteristä ja kuntien kotisivuilta yhdistettynä Google Mapsiin?", hän kyseli - ja jatkoi kohta vetoomuksella: "Muutetaanko, flikaat, sitten tämäkin epäkohta =)".
Tunnetusti yllytyshulluna ilmoittauduin heti mukaan savottaan. Katsotaan, mitä tästä syntyy.
Johanna oli oikeassa siinä, että esimerkkiä sopisi ottaa ravintoloiden karttapohjaisesta hakupalvelusta Eat.fi. Jos vastaavanlainen saataisiin kokoon suurelle yleisölle tuntemattomista nähtävyyksistä, palveluista ja tapahtumista, jo ensi vuonna monen kesäkulkijan retket saisivat uusia sävyjä - ja pienet yrittäjät lisää asiakkaita.
Verkkopalvelut
jymähtäneet
Monen isonkin organisaation verkkopalvelut ovat jääneet menneiden vuosien muottiin. Esimerkiksi karttatiedosta ja sosiaalisesta mediasta ei vielä oteta irti sitä, mitä aika vaatimattominkin panoksin saataisiin.
Pienet yritykset, järjestöt ja paikkakunnat voisivat näyttää mallia isommilleen. Kännykällä käytettävät palvelut tuskin sopisivat mihinkään muuhun yhtä hyvin kuin matkailua edistävään markkinointiin. Niissä ratkaisee sitä paitsi enemmän ajatus kuin raha.
Joillakin paikkakunnilla on värvätty paikallisten yrittäjien avuksi kummeja, jotka ovat yrityselämässä kunnostautuneita vapaa-ajan asukkaita. Olisi kiinnostavaa tietää, miten paljon heidän joukossaan on verkkopalvelujen ja eritysiesti mobiiliratkaisujen asiantuntijoita. Saattaisin kuvitella, että digimedian ammattilaiset eivät ole kaikkein innokkaimpia mökkeilijöitä.
Kaupallisellekin palveluntarjoajalle pienten matkailukohteiden tehokas hakupalvelu olisi ehkä kehittelemisen arvoinen ajatus. Ihmeitä ei vaadita: ajo-ohjetta, luotettavaa tietoa etenkin aukioloajoista ja aiemmin vierailleiden kokemuksia. Ne saisivat minut pysähtymään nykyistä useampaan paikkaan
- - -
Tämän kirjoituksen kuvassa on Hämeen Härkätien kyltti. Mahtavatkohan kaikki kulkijat tietää, miten historiallisesta reitistä on kysymys? Netistä asiaa voi tutkia - reissun jälkeen, jos muistaa.

Kommentit
Kyltit
Kyllähän noita kylttejä pitäisi olla enemmän esillä!!
Niin pitäisi.
Kyltit voi toteuttaa niinkin, etteivät ne pilaa maisemaa tai vaaranna liikenteen turvallisuutta
Tärkeä aihe johon ratkaisut tosin vielä odottavat
Osallistun talkoisiin kunhan ei puhuta liikaa sosiaalisesta mediasta ;) (allergiaa ko. termiä ja sen liiallisia viljelijöitä kohtaan alkanut esiintymään...)
Itse nyt olen tätä talkootyötä varmaan jo tehnytkin aika paljon. Viimeisimpänä on viime vuonna aloitettu blogiprojekti joka kartoittaa kotimaisia puutaiteilijoita ja puutaidenäyttelyitä eri puolilla Suomea. Värväsin kirjoittajaksi äiskäni ja iskäni jotka tuntevat kaikki paikat muutenkin. Toki pitää vähän haamukirjoittaa ja kannustaa eteenpäin, mutta muuten homma toimii kuten pitääkin :) (http://puutaide.wordpress.com)
Tuo Eat.fi on todella hieno konsepti ja myös mobiilipalveluna toimiva. Ei vain ole kovin kattava etelän kaupunkien ulkopuolella ja joutuu kohta kovasti esim. Foursquaren ym paikkatietopalveluiden haastamaksi. Itse olen nyt kesän käyttänyt Foursquarea aktiivisesti ja ilmoitellut sinne monia pieniä kahviloita ja syrjäisiä nähtävyyksiä. En tiedä onko Foursquare se joka saavuttaa suuren suosion, mutta sen yksinkertaisuudessa ja helppokäyttöisyydessä on paljon hyvää ajattelua. Ja tämän ajattelun uskon olevan ainakin lähitulevaisuudessa se ratkaisu jolla nuo syrjäisemmät helmet saadaan "kartalle" ja ehkä jopa matkailijoiden satunnaisiksi vierailukohteiksi.
Foursquaren kaltaisten palveluiden breikatessa voisivat pienet kunnat vain laittaa Foursquare-widgettejä omille sivuilleen ja tehdä satunnaisia haastatteluja ym. maakuntamatkailun tukitoimenpiteitä - mutta peruslöydettävyyden ja hakemistopalveluiden tarjoamisen pitäisi hoitua muilta tahoilta kuin kunnan tai jonkun valtiollisen matkailuorganisaation toimesta. Ja minusta tuntuu, että kotimaisista hakemistorahastajista ei tähän rooliin ole (yritystä on ollut jo 10 vuotta ja lähinnä on saatu uutisia käräjiltä).
Voi olla toki realismia tuo esitetty vasta 3-5 vuoden päästä, mutta jos jotain talkoita halutaan, niin kyllä esim. Eat.fi:hin ja Foursquareen palveluiden ilmoittelu ja arvosteluiden tekeminen on varmasti sitä arvokkainta talkoovoimaa mitä tarvittaisiin. Ja ei vaadi paljon kyllä sellainen talkootyö. Etenkin Foursquaren kohdalla palvelusta on iloa itsellekin ja herättelee se vähän pelimäistä kilpailuviettiäkin.
Kunhan ei nyt jonkun sosiaalisen median nimissä ryhdytä tekemään enää uusia "portaaleita" jotka kaikki yrittävät tehdä saman mitä yrityshakemistot ovat yrittäneet (erittäin huonosti toki) jo sen 10 vuotta. Minusta järkevämpää olisi vaikka ottaa joku Foursquare tai Eat.fi ja pyrkiä sen sisältöjä kehittämään.
Etenkin kun Foursquarehan on tavallaan Eat.fi:n yläpuolinen palvelu jonka tuoman datan ja vierailutietojen perusteella voisi tehdä erilaisia Eat.fi:n kaltaisia koostepalveluita mistä tahansa toimialasta tai sektorista.
Hyviä näkemyksiä
Kommentteihin vastaaminen tuntuu olevan kesällä hitaampaa kuin talvella. Lomalla on niin kova kiire. :)
Kiitos, Perttu, taas kerran kiinnostavista näkökulmista. En huomaa olevani mistään eri mieltä.
Puutaide-blogi oli todellinen löytö.
Suurin kysymys ratkaisematta?
Kiitos Anja ja Perttu ihanista kesäajatuksistanne!
Onkohan se niin, että suurin puute on edelleen löydettävyys..hakusanaoptimointi? On ihan kiva kun tulee uusia ja uusia ja taas uusia sovelmia, jotka ratkaisevat tämä tuon parannukset ja se tämän kaipuun - mutta kokonaisuus ei vain tunnu vieläkään rakentuvan osiaan isommaksi..
Olen Pertun kanssa samaa mieltä, ettemme totisesti kaipaa enää yhtään uutta portaalia. Itse inhoan sydämestäni linkkilistoja - mutta mikä kumma se olisi, joka liittäisi yhteen asioita paremmin?
Widgetit ovat omassa Blogger-blogissani olleet parhaita yllättäjiä, ja koodia aikani katseltuani olen kokeillut liittää palasia muuannekin. Moinen kokeilu ja omien rajojen venyttäminen lienee sitä renessanssi-ihmistä, jota kaivataan?
Puutaide löysi tästä itselleen lukijan, ja vinkkaanpa sen kultaiselle apellenikin, joka on intohimoinen puutyötaiteilija. Kiitos - ja intohimoisen ihania löytämisen ja nautistelun suvipäiviä teille!
Löydettävyys on ongelma
Kiitos kommentista, Johanna!
Löydettävyys on pienten nähtävyyksien ja tapahtumien ongelma kahdellakin tavalla: sekä reaalimaailmassa että verkossa. Jos joku keksisi fiksun ratkaisun, saattaisi ja saisi vaikka vähän vaurastua.
Nettiosoitteita on jo nyt totisesti liikaa. kesäkuntien kannalta kuntia ja kaupunkeja tärkeämpi yksikkö olisi maakunta.
Minun panokseni tähän talkooseen jäi aika vähänlaiseksi, mutta pidetään teemaa edelleen esillä.
Kesäkulkijat
Tutulta kuulostaa tuo ohiajelu. Kovin monesti olen nähnyt vilahdukselta mielenkiintoisia kylttejä ja mieleen on tulllut, että tuolla pitäis joskus käydä katselemassa. Ehkä jo paluumatkalla. Mutta ohi on mennyt silloinkin. Ehkä me kesämatkaileset olemme aina jo menossa jonnekkin ja poikkeaminen reitiltä pilaa tiukan matkasuunnitelman ja -aikataulun.
Foursquaren otin käyttöön vasta pari päivää sitten ja edelleen vähän ihmettelen mistä on kysymys. Parkkeerasin itseni kuitenkin Foursquaressa Lopen Sajaniemen kesäteatteriin, vaikka siellä kehotettiin sulkemaan kännykät ja minua kännykän näplääjää vähän hitaasti tästä mulkaistiinkin. Ilmeisestin nyt joku näkee, että minäkin siellä kesäteatterissa kävin. Mitä sitten? En vielä tiedä miten Foursquareen paikkoja lisätään tai miten niitä haetaan, mutta se lienee aika helppoa. Nyt se tuntuu vielä lähinnä huudahtelupaikalta, jossa me hihkaisemme, että mepä ollaankin täällä! Ehkäpä joku tulee sitten katsomaan mistä on kysymys.
Meidän pitäis älytä jo matkalle lähtiessä tsekata, mitä mielenkiintoisia paikkoja matkan varrella on. Foursqure ja muut netti-karttapalvelut tarjoavat tähän mahdollisuuden, mutta onko palvelujen käytettävyys ja löydettävyys vielä kohdallaan?
Paikat saavat näkyvyyttä jos ne löytyvät navigaattoreiden tarjoamilta listoilta.
Käytettävyydessä toivomista
Kiitos kommentista, Timo! Harmi, etten ollut kotosalla, kun kävit Lopen kesäteatterissa. Olisit saanut paljasjalkaisen sajaniemeläisen paikallisoppaaksi. :)
Ennakkosuunnittelu auttaisi ilman muuta kesäkulkijaa, mutta kun sitä ei tule tehtyä. Osaksi kysymys on nykyisten verkkopalvelujen heikosta käytettävyydestä. Jos Mielessä olisi valmiina osoite, jossa pienten päiväretkien ja pitempienkin reissujen suunnittelu sujuisi vaivattomasti, varmaan sitä moni käyttäisi.
Pulmana on myös tarjonnan runsaus. Vaikka itse olen koko ikäni asunut - enemmän tai vähemmän - Kanta-Hämeessä, tämänkin kulmakunnan toistaiseksi vieraisiin tapahtumiin ja nähtävyyksiin saisi kulumaan aikaa viikkotolkulla.
Kirjoita uusi kommentti