Tuomiopäivän apostolit
alkavat vähitellen tympiä.

Marraskuu on manannut monen maallistuneen nykysuomalaisen mieleen Vanhan testamentin sanat: "Kansa, joka pimeydessä vaeltaa..."

Kaamoksessa kahlatessa ei ehkä muistu mieleen, miten jae jatkuu: "Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon."

En olisi osannut ulkomuistista kertoa, että sitaatti on Jesajan kirjan 9. luvusta. Viisaampaa siis jättää Raamatun selittäminen niille, jotka sen taitavat.

Säkkipimeästä
valon valtaan

Jesajan kirjan sanat kuvaavat oivallisesti vuodenaikojen vaihtelua.

Pimeydessä vaeltaminen on aamuin illoin konkreettisesti totta. Kun lunta ei ole, musta maisema imee sen vähänkin valon, mitä aurinko jostain pilvimassojen takaa annostelee. Myös sähkövoimalla tuotetut lumenit vaikuttavat märällä maantiellä aika vaatimattomilta.

Mutta jo muutaman kuukauden päästä näemme suuren valon. Viimeistään helmikuussa ainakin minä havahdun joka vuosi kevään kirkkauteen ja ryhdyn etsimään aurinkolaseja silmien suojaksi.

Muutos on niin valtava, että sen on pakko vaikuttaa ihmiseen - sekä fyysisesti että psyykkisesti. Vaikutukset tosin vaihtelevat: jotkut kokevat raskaaksi pimeyden, toisia taas raastaa kevään valoaalto.

Kriittiset hetket
venyneet pitkiksi

Jesajan jakeet kuvaavat toivottavasti myös talouden kehitystä.

Ainakin alkuosa on totta. Euroalue - Suomi sen mukana - harhailee nyt pilkkopimeässä. Kukaan ei tunnu tietävän, mihin päin pitäisi suunnistaa, jotta vielä joskus näkyisi edes pientä valonkajoa.

Euron ei pitänyt ollenkaan voida kaatua. Nyt jotkut talousviisaat veikkaavat tuon 'mahdottoman' vaihtoehtodon todennäköisyydeksi  jo 80 prosenttia.

Tavalliset ihmiset ovat tainneet jo turtua talousuutisten tuomion pasuunoihin. Tilanteen kriittisyyttä ja euron pelastamistoimien kiireellisyyttä kun on hoettu jo vuosi, puolitoista.

Yt-neuvottelut vähän siellä sun täällä toki säikyttävät osaa ihmisistä. Mutta osa keskittyy vielä kaikessa rauhassa kiistelemään siitä, kannattaako karpata vai ei.

Entäs sitten, jos
euro menee nurin?

Katselin Ylen Areenasta parinakin uusintana Ålandsbankenin varainhoidosta vastaavan johtajan Stefan Törnqvistin haastattelun. Hän kertoi ajauksistaan Ajankohtaisessa kakkosessa tämän viikon tiistaina.

Joku muu pankkimies tai taloutieteilijä voi varmaan vaivatta kumota Törnqvistin puheet. Minä nyt kuitenkin ajattelin uskoa häntä kunnes toisin todistetaan.

Törnqvistin kannanotoissa poimin sekä pimeyttä että valoa - ja siksi häneen luotankin:

• Lamaan ollaan menossa - käy eurolle niin tai näin.
• Suomen talous on kohtalaisissa kantimissa, vaikka suuret ikäluokat olisivatkin saaneet hoitaa valtion velattomaksi.
• Jos Ruotsi porskuttaa kruunullaan, miksi ei Suomi pärjäisi markalla.

Kenen tehtävä
on näyttää valoa?

Poliitikkojen asia olisi kai vakuuttaa kanslaisille, ettei valo ole lopullisesti kadonnut talouden taivaalta. Siihen Arkadianmäen sekalaisesta seurakunnasta ei vain tunnu olevan.

Onneksi työmarkkinaosapuolten sentään onnistui neuvotella palkkaratkaisulle raamit ja rauhoittaa tilannetta edes hieman.

Vaikka euro kaatuisi, niin Suomi ainakin nousisi. Niin tekee kansa, joka on tottunut vaeltamaan pimeydessä, mutta näkemään myös suuren valon.