Verbaaliakrobaatit
pakenevat todellisuutta.

Reetta Meriläinen on eläkkeellä jäätyään kirjoittanut Helsingin Sanomiin erityisen loistavia kolumneja. Viisaita, virkeitä ja rohkeita senioreita Suomi tarvitsee.

Tällä viikolla Reetta Meriläisen kolumnin otsikkona oli tällä viikolla Kiireinen tapaus ratkaisujen Suomessa. Näin hän kirjoitti:

"Jä­te­tään het­kek­si in­hi­mil­li­syys sik­seen – siis se, kuin­ka ih­mi­siä yleen­sä voi­daan koh­del­la. Jä­te­tään sik­seen myös Pro­ta­go­ras, 2500 vuot­ta sit­ten elä­nyt kreik­ka­lai­nen fi­lo­so­fi, ja hä­nen tun­net­tu, jos­kin ir­ral­li­nen virk­keen­sä: '­Kaik­kien ar­jen asioi­den tar­peen mit­ta on ih­mi­nen, sel­lai­si­na kuin asiat ol­les­saan ovat, ja kun nii­tä ei ole, myös sil­loin.'

- - -

Vil­kais­taan sen si­jaan pro­ses­se­ja, ra­ken­tei­ta ja jär­jes­tel­miä. Nii­hin­hän ai­na pae­taan, kun tuot­teis­sa tai pal­ve­luis­sa on on­gel­mia."

Suomalaiset päättäjät ja viranomaiset eivät juuri muuta teekään, kuin höpöttelevät toisilleen hämärillä käsitteillä, joita eivät itsekään ymmärrä. Jos ihminen nimittäin ymmärtää syvällisesti mutkikkaat asiat, hän pystyy puhumaan ja kirjoittamaan niistä ymmärrettävästi myös sellaisille, joilla ei ole yhtä syvällistä tietoa.

Järjestelmät ruokkivat

Suomessa on tieto- ja muita järjestelmiä niin valtavasti, että ne tarjoavat puuhamaan tuhansille ihmisille.

Puuhailijoiden palkat maksetaan enimmäkseen verovaroista tai joka tapauksessa rahoista, jotka luovutamme yhteiseen hyvään kaikkea muuta kuin vapaaehtoisesti.

Ajatellaan vaikka eläkejärjestelmää. Kuviohan on aika yksinkertainen. Kun ihminen jaksaa tehdä työtä, hänen tienisteistään pistetään osa sivuun vanhuuden ja sairauden varalle.

Miten ihmeessä yksinkertainen asia on saatu väännettyä niin vaikeaksi, että eläkejärjestelmästä tarvitaan tuhansien sivujen ohjeistus alan ammattilaisille?

Prosessit peittelevät

Olen tavannut ihmisiä, jotka käyttävät vähintään joka toisessa virkkeessä sanaa prosessi. Mitä hankalampia kysymyksiä heille esittää, sitä tiheämmin he hokevat mantraansa.

Eniten olen oppinut inhoamaan palveluprosesseja. Niistä on yksin pienessä Suomessa tehty varmaan miljoonittain Power Point -dioja. Käytännön tilanteissa palvelu kuitenkin kompastelee päivä päivältä pahemmin.

Oletan, että esimerkiksi Elisan ja Kotisivukoneen palveluprosesseihin on kirjattu palautekysely niille, jotka ovat ottaneet yhteyttä asiakaspalveluun. Prosessi vain on niin sukkela, että kysely tipahtaa asiakkaan meililaatikkoon ennen kuin tämä on ehtinyt saada palvelua - siis vastausta kysymyksiinsä.

Julkisen sektorin palveluprosesseja en pysty edes kommentoimaan. Niin hienoja ne ovat.  Perimmäinen tarkoitus lienee lakaista maton alle se tosiasia, ettei kaikista valtion tai kuntien yksiköistä voi odottaa minkäänlaista palvelua - ei itse asiassa edes hyvää käytöstä.

Käsitteet huumaavat

Mitä likeisemmin asiat liittyvät ihmisten arkielämään, sitä vaikeampia käsitteitä ns. asiantuntijat viljelevät. 

Tutkikaapa esimerkiksi sosiaalipalveluihin tai ihan tavallisiin puhelimiin ja nettiyhteyksiin liittyviä tekstejä. Aika hyvin käsitteellisyyskisassa pärjää myös pankkiala. Miten osaavatkin kirjoittaa yksinkertaisesti asioista niin hankalasti!

Työpaikoilla ei nykyisin ole hyväksyttävää esiintyä alkoholin vaikutuksen alaisena, ei edes pikkuhiprakassa. Ne, jotka eivät kestä todellisuutta selvin päin, huumaavat itsensä käsitteillä.  Teoretisointi tarjoaa nopean pakotien todellisuudesta. Jopa varsinaisesta työnteosta voi luistella, kun heittäytyy oikein viisaaksi.

Miten kauan asiakkaat ja veronmaksajat tätä pelleilyä sietävät?

Yleiskieli paljastaa

Nyt pitäisi kiireesti kehittää yleiskielen koe, joka varmistaisi, että tehtävään valittava pystyy puhumaan ja kirjoittamaan järkevästi. Määrävuosin kokeeseen pitäisi lähettää myös pitkään samassa virassa tai muussa hommassa viihtyneet.

Myönnän, että Suomeen luultavasti syntyisi uuden kokeen seurauksena uusi syrjäytyneiden ryhmä. Kaikesta hyvästä pitää kuitenkin maksaa hinta. En usko, että työmarkkinamme menettäisivät tässä harvennuksessa mitään korvaamattoman arvokasta.

Paljon isommat menetykset uhkaavat siinä, että kasvava joukko nuoria putoaa pois niin koulutusjärjestelmästä kuin tuotantoprosesseista. Mitä jos pelastusoperaatio aloitettaisiin niin, että nuorille ja nuorista puhuttaisiin ilman käsitemössöä?

Vai luottaako joku tosissaan esimerkiksi tällaiseen liturgiaan:

"Erityisesti nuorten sosiaalinen vahvistaminen voidaan käsittää ennaltaehkäisevän työn ytimeksi, sillä se tarkoittaa nuorille suunnattuja toimenpiteitä elämäntaitojen parantamiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi."