Lainvääntelijät syyllistyvät
henkiseen väkivaltaan.

Lupasin tai uhkasin muutama päivä sitten palata pikapuoliin virkakielen kiemuroihin. Kirjoitukselleni antoi silloin virikkeen Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen Kotuksen tervehenkinen kannanotto. Sen mukaan virkakieli on merkittävä yhteiskunnallainen ongelma.

Ongelman ydin ei valitettavasti ole kielenkäyttö, vaikka sekin hallinnossa niin usein on inhimillisesti katsoen käsittämätöntä. Virkakieli on lopulta vain visvaa, jota asenteelliset paiseet erittävät.

Ennen kuin tartun kunnolla sanansäilään, tahdon tehdä selväksi lähtökohtani:

• Tässä kirjoituksessa ei ole tarkoitus yleistäen osoitella kaikkia lakimieskoulutuksen saaneita henkilöitä, edes virkamiehiä.
• Virkakielen verhoomaan tärkeilyyn, arveluttavaan vallankäyttöön ja jopa henkiseen väkivaltaan syyllistyvien joukossa on myös muita kuin lakiemieskoulutuksen saaneita.

Ongelmalla
oltava nimi

Olen miettinyt sanaa kuvaamaan vyyhtiä, jonka pintakuohua virkakieli on. Julkinen sektori maksaa vuodesta toiseen kansalaisten kiusaamisesta palkkaa porukalle, joka viis veisaa palveluajattelusta - oikeudenmukaisuudesta nyt puhumattakaan. Pykälät ovat heille sumuverho, jonka taakse on kätevää piiloutua.

Miten moista järjettömyyttä pitäisi nimittää?

En ole keksinyt hyvää nimeä. Mielessäni ja vähän toistenkin kanssa olen testaillut sellaista ilmaisua kuin asennejuristi. En ole siihen tyytyväinen. Hukan teillä ollaan periaatteessa aina, jos tulee tarve sepittellä uusia, kummallisia yhdyssanoja.

Tuon sanan idea on, että en tahdo puhua pelkästään juristista. Sanan tulkitaan liian laajalti tarkoittavan samaa kuin lakimies. Ja lakiemiehissä, myös hallinnossa työskentelevissä, on runsain mitoin kunnon väkeä.

Asenteista ongelmassa on vahvasti kysymys - tai vielä syvemmästä eli arvoista. Virkamiehen irvikuvat, joita tässä tarkoitan, saattavat tosissaan kuvitella, että heidän toimintatapansa on oikea.

Riittäisikö
juristeria?

Vanhoista sanoista parhaana pidän juristeriaa, vaikka sillä on kaksi merkitystä. Paikassa, jossa tällä kertaa kirjoitan, ei ole käytettävissä sana- tai muita kielen käsikirjoja.Yksi hyvä lähde löytyy sentään netistä. Se on Jukka Korpelan Pienehkö sivistyssanakirja, joka kuvaa juristeriaa näin:

• "lailla temppuilu, lainvääntely, asioiden mutkistaminen lainopillisilla kikoilla
• oikeudelliset kysymykset, juridiikka."

Korpela toteaa, että sanaa käytetään enimmäkseen paheksuvassa mielessä silloin, kun jokin oikeudellinen tarkastelu tai menettely koetaan haitalliseksi. Tarkoitus on hänen mukaansa syyttää sitä keinotekoiseksi temppuiluksi. Sitä minä juuri tahdon sanoa.

Juristeria-sanan etu virkakieleen verrattuna on, että se on laaja-alaisempi. Kohtuullisessa mitassa virkakieli on hyväksyttävää ja jopa tarpeellista. Ei ammattislangin puhumisesta sinänsä voi ruveta tuomioita tai potkuja jakelemaan.

Tavoitteeksi
nollatoleranssi

Tuskin riittää, että uuteen hallitusohjelmaan kirjataan toimenpiteet vaikeaselkoisen virkakielen karsimiseksi. Sitähän Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ehdotti alussa mainitussa tiedotteessaan. Ulos pitäisi saneerata ne virkamiehet, jotka harrastavat työssään jatkuvasti "lailla temppuilua, lainvääntelyä ja asioiden mutkistamista lainopillisilla kikoilla".

Puoli Suomea on kiljunut kirkolle siitä, miten väärin on sallia naispappeutta vastustavien änkyröiden jatkaa peliään vuodesta toiseen. Olen samaa mieltä; se on ollut sietämätöntä.

Vielä monin verroin vakavammasta asiasta on kysymys juristeriassa, jos edellä kuvattua ongelmaa nyt ainakin tämän kerran sillä nimellä kutsuisi. Onko taas kerran ollut helpompi nähdä rikka toisten kuin malka omassa silmässä?

Juristeriaan ja siihen liittyvään mahdottomaan virkakieleen tulee ottaa jyrkkä kanta. Ei ole muuta tapaa hankkiutua siitä eroon kuin niin sanottu nollatoleranssi. Yksittäisten ihmisten voimat eivät riitä juristerian vastaiseen taisteluun. Aloite kuuluu poliittisille päättäjille; siitä asiasta olen Kotuksen kanssa samaa mieltä.

Tehtävää
loppuiäksi

Joka päivä on mahdollisuus päättää, miten lopuelämänsä käyttää. Minä olen ajatellut käyttää merkittävän osan energiastani ja ajastani juristeriasta kirjoittamiseen.

Kun en ole juristi, kiinnitän päähuomion juristerian pintakuohuun: surkeaan, ihmisten oikeusturvan kannalta täysin epäkelpoon virkakieleen. Yritän kuitenkin olla unohtamatta, että ongelman ydin on paljon syvemmällä.

En aio unohtaa myöskään myönteisiä esimerkkejä. Niitä suomalaisessa julkishallinnossa on jo paljon. Kun esimerkiksi verohallinto - aiemmin se pahamaineisista pahamaineisin - on pystynyt reivaamaan palveluasennettaan tämän vuosituhannen tolalle, pitäisi muidenkin pystyä.

Myös ääneni on muuten vapaalla jalalla. Annan sen ensi vaaleissa puolueelle ja ehdokkaalle, joka osoittaa edes jonkinlaista kiinnostusta juristerian kitkemiseen. Saatan vaikka kertoa julkisesti, mihin vaihtoehtoon päädyn. Vaalisalaisuushan ei sitä kiellä, vaikka joku lailla kikkailija saattaisi sellaistakin väittää.