Kirjoita - tuntuu miltä tuntuu!

Verbaalisen lahjakkuuden puute estää aniharvoin kirjoittajaa kehittymästä hyväksi bloggariksi.

Paljon useammat kompastuvat arkuuteen, luonteen heikkouteen ja hallitsemattomaan ajankäyttöön, jota usein myös kiireeksi kutsutaan.

Kaikkein tärkeintä bloggarille on halu kirjoittaa. Sitä pystyy omin toimin hankkimaan. Kysymys ei siis ole välttämättä synnyinlahjasta, vaikka sellainenkin muutamilla on onni omistaa.

Millä eväiillä bloggariksi?

Listasin edellisessä postauksessani menestyvälle blogille seuraavat vaatimukset:

• tavoitteellisuus
• erottuvuus
• keskusteluvuus
• jatkuvuus.

On siis helppo päätellä, millaiset kirjoittajat pystyvät täyttämään vaatimukset. Pitää olla

• määrätietoinen
• rohkea
• avoin
• sinnikäs.

Substanssiosaamista pidän itsestäänselvyteenä. Ei kannata kirjoittaa ainakaan blogi, ellei ole mitään sanottavaa.

Sinnikäs voittaa kiireen

Hyvän bloggarin kuten yleensäkin hyvän kirjoittajan tärkeimpänä tuntomerkkinä pidän sitä, että hän kirjoittaa sinnikkäästi - tuntuu miltä tuntuu.

Jos jää odottamaan otollista mielentilaa tai kiireetöntä aikaa, tekstiä ei synny ehkä koskaan. Blogguksessa onnistuvat vain ne, jotka asettavat sen omassa tärkeysjärjestyksessään korkealle.

Edellä sanottu ei sitten ole mitään konsulttiviisastelua. Puhun omasta kokemuksesta.

Tiedän tarkalleen, miten tuhoisaa on jättäytyä liiaksi tunnetilojen ja mielialojen armoille. Erittäin perusteellinen kokemus minulla on myös siitä, että miten vaarallista on antaa toisten ihmisten ja toisarvoisten asioiden häiritä kirjoittamista.

Bloggaus vaatii intohimoa. Jos sen kadottaa, blogi latistuu tai sammuu ehkä kokonaan. Onneksi intohimion voi löytää uudelleen - nimittäin kirjoittamalla.

Yksi onnistumisen enne on se, että bloggarit lähtevät mukaan vapaaehtoisesti. Kirjoittamisen palo syttyy harvoin toisten asettamaan pakon voimalla.

Rohkeudella erottuu

Yritys- ja yhteisöblogeissa suurin heikkous on arkuus ja varovaisuus. Jos joutuu syystä tai toisesta varomaan joka ainoaa sanaansa, blogi on väärä valinta.

Arkuudesta ei likikään aina voi syyttää organisaation johtoa. Bloggarit ovat usein itse turhan nössöjä. Olen havainnut monen pelkäävän jopa kommentteja. Se osoittaa, ettei blogin idea ole alkuunkaan avautunut.

Rohkeus ei tarkoita uhkarohkeutta tai tyhmänrohkeutta. Se ei ole liioin röyhkeyttä. Oikealla tavalla rohkea bloggari ottaa hallittuja riskejä. Hän tarttuu asioihin, joiden tietää olevan arkoja. Hän esittää mielipiteensä, vaikka tietää, ettei se kaikkia miellytä.

Avoimuutta myös kuulla

Avoimen ihmisten tunnusmerkkinä pidetään usein sitä, että hän puhuu paljon. Aidoimmin avoimia ovat kuitenkin ne, jotka pitävät välillä suunsa kiinni ja korvansa auki.

Bloggari ei keskustele vain kommentoijien kanssa. Hänen pitäisi pystyä vuoropuheluun niidenkin lukijoiden kanssa, jotka eivät koskaan kommentoi. Vuoropuhelua voi käydä myös ympäröivän yhteiskunnan kanssa.

Blogin tuntomerkkeihin kuuluu, että vanhat kirjoitukset ovat luettavissa muuttumattomina. Se on yksi avoimuuden perusteista. On oltava valmis näyttämään, että ajatukset ovat muuttuneet.

Bloggari tarvitsee mission

Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että blogi tukee markkinointia. Hieman kuitenkin epäilen, ettei kannattaako blogin tärkeimmäksi tehtäväksi valita myynnin edistämistä.

Yritykset ja yhteisöt ovat määritelleet itselleen ahkerasti visioita ja missioita. Varmaan blogillekaan ei ole visiosta haittaa. Aivan varmasti on hyötyä siitä, että bloggarilla on missio - tehtävä, joka antaa oikeutuksen blogin olemassaololle.

Missioksi eivät riitä hakukoneosumat tai mainostulot. Niidenkin varassa joku varmaan jaksaa blogata, mutta vaikuttavuus vaatii edes lievästi epäitsekkän tehtävän.

Jos mielii vaikuttaa blogaten, kannattaa aika ajoin pysähtyä peruskysymysten äärelle:

• Miksi?
• Kenelle?
• Mitä?

Jos noihin kysymyksiin löytää vastaukset, on helppo ratkaista, miten pitää blogata.