
Sopiiko kunnon markkinoijan
käyttää roskapostipalveluita?
Kuinkahan moni muu on viime aikoina saanut sähköpostin täydeltä kotimaisten aikakauslehtien tilaustarjouksia?
Toivottavasti kovin moni ei ole ainakaan hairantunut tilaamaan esimerkiksi Evitaa, Seiskaa, Eevaa tai Me naisia. Roskapostittajia ei nimittäin pidä ruokkia tekemällä ostoksia.
Maailman sähköpostiliikenteestä enemmät puolet lienee edelleen spämmiä.
MikroPC-lehti kertoi vuodenvaihteen tienoilla roskapostin määrän laskeneen alhaisimmilleen kolmeen vuoteen. Symantecin raportin mukaan sen osuus oli 'vain' 70,5 prosenttia kaikesta sähköpostiliikenteestä, kun luku pari vuotta aiemmin oli jopa 90.
Ei ole lainkaan merkillistä, että minunkin postiini putoilee tämän tästä spämmiä. Osaan kyllä ohjata tiettyjen lähetettäjien viestit suoraan roskapostikansioon. Aina silloin tällöin senkin osaston joutuu tutkimaan. Roskiin saattaa joutua myös kunniallisia ja tärkeitä meilejä.
Onneksi Henrika
ymmärsi hellittää
Suomenkielisistäkin roskapostia on ollut liikkeellä. Keväällä aioin jo omistaa yhden postauksen Henrika Helmiselle. Hän kun tarjosi minulle monta kertaa päivässä puoleen hintaan mitä palveluja ja tuotteita, joita en ottaisi vastaan edes täysin ilmaiseksi.
Kiireessä Henrika kuitenkin pääsi unohtumaan. Ilman julkista jyrähdystäkin hän lopetti pommituksen. Se oli viisaasti tehty.
Nyt mietin, onko Henrika edes tyylipuhdas spämmääjä. Netistä nimittäin löytyy vaivatta Kokeile puoleen hintaan! -sivusto.
Mielenkiintoista muuten, että Henrika näkyy touhuilevan myyntipäällikkönä myös kyseenalaista mainetta niittäneessä Suomen Parhaat Verkkosivustot -palvelussa.
Huipputarjous
on rimanalitus
En ole ainoa, jota suomenkielinen spämmi on ärsyttänyt. Kauko Niemi kirjoitti jo viime lokakuussa blogiinsa aiheesta närkästyneeseen sävyyn:
"Tulkintani on nyt sellainen, että peruutuslinkki onkin osoitus toimivasta sähköpostiosoitteesta. Olen näet peruuttanut huipputarjous.com tarjouskirjeen useampaan otteeseen ja tänään tarjouskirjeitä tulikin sitten jo kolme kappaletta. Eli jokainen peruutus on tulkittu toimivaksi sähköpostiosoitteeksi ja eikun rekisteriin."
Blogin kommentoijat olivat auliisti auttaneet paikantamaan, missä Huipputarjous.com toimii. Spämmääjien tapoihinhan kuuluu peitellä sylttytehtaalle johtavat jäljet mahdollisimman huolellisesti.
Tavat eivät ole ainakaan parantuneet. Olen melko varma, että kerran rekistereihin päätynyt ei pääse huipputarjouksista eroon kuin kuoleman kautta - enkä olisi siitäkään kovin varma.
Mailofferz.com kuuluu samaan sarjaan. Varmaan niitä on muitakin. Vielä noista nyt lukua pitämään.
Kuluttaja vaatii
suoria vastauksia
Mielenkiintoni herätti varsinaisesti se, että viime viikkoina roskapostissa on vilahdellut tuhkatiheään tunnettujen kotimaisten aikakauslehtien nimiä.
Seiskan tilaustarjous ei vielä mielenrauhaani järkyttänyt. Päättelin vain sen lehden markkinoinnin olevan yhtä outoa kuin journalisminkin.
En noteeraa varsinaisiksi laatulehdeksi Evitaa, Eevaa enkä myöskään Me naisia. Olennaista onkin, että niiden kustantajat - Bonnier Publications, A-lehdet ja Sanoma Magazines - ovat merkittäviä lehtitaloja.
Tarjonnasta päätellen olen saanut edellä mainittujen ja muutamien muiden lehtien mainontaa yksityishenkilönä. Esitän siis kuluttajana mainituille mediayhtiöille, Aikakauslehtien liitolle, Mainostajien liitolle, Asiakkuusmarkkinointiliitolle, Kuluttajavirastolle ja Tietosuojavaltuutetulle pari kysymystä:
- Mitä mieltä olette roskapostipalvelujen käytöstä aikakauslehtien markkinoinnissa?
- Onko kuluttajalla mitään keinoa suojautua edes tunnettujen yritysten epäasialliselta sähköpostimarkkinoinnilta?
Onneksi on keskikesä. Se tarjoaa hyvän syyn noudattaa maan tapaa ja jättää kysymykseni vastauksia vaille.
Jälkikirjoitus 1.7.2012
Pitääpä mainita vielä kolmas aikakauslehtien suosima roskapostipalvelu nimeltä:
SuperMailz auttaa ainakin Oliviaa levikkimarkkinonnissa.

Kommentit
Viheliäistä menoa
Viheliäistä!
Minua ovat jo toista vuotta piinanneet ainakin Lauri, Peter, Kimmo, Kristiina. Saan myös postia Lainaosastolta ja Henkilöstöosastolta, minkä lisäksi minulta kysellään, että "löysimmekö sinun luottokorttisi?"
On jo niin kauan tuommoisen viestin avaamisesta, etten enää oikein edes muista, mitä niissä myydään. Jotain sopaa kumminkin, mitä en ikimaailmassa hankkisi. Enkä ainakaan tuommoisilla myyntipuheilla.
Olen muuten samaa mieltä Kauko Niemen kanssa: peruutuslinkki on sama kuin roskapostin tilausnappula.
Enää en peruuta, en avaa. Kliksuttelen vain roskiin, huoh.
Pitääkö tyytyä?
Kiitos kommentista, Merja! Hyvä, että joku muukin on tuskastunut.
Tavallisen kiireen keskellä tällaisista asioista ei ehdi eikä jaksa vaahdota, mutta näin lomalla tulee uhottua.
Minusta kuluttajien ei pitäisi tyytyä siihen, että näin se nyt vain on. Kunniallisina markkinoijina esiintyvät roskapostittajat ansaitsevat ainakin joutua julkiseen häpeäpaaluun.
Sähköpostimarkkinoinnista
Sähköpostimarkkinointiin on olemassa omat säännöksensä ja niiden perusteella kuvaanmasi kaltainen roskapostipalvelujen käyttö ei ole sallittua. Sähköpostimarkkinointi edellyttää, että vastaanottaja on etukäteen suostunut ottamaan sitä vastaan. Jos ei ole tällaista suostumusta antanut, markkinointiviestin lähettänyt yritys rikkoo lakia. Säännöksen noudattamista valvoo tietosuojavaltuutettu.
Yritys voi poikkeuksellisesti lähettää ilman kuluttajan lupaa sähköistä suoramarkkinointia seuraavissa tapauksissa:
- yritys on saanut yhteystiedot tuotteen myynnin yhteydessä ja viestissä markkinoidaan ainoastaan vastaavia tuotteita kuin yritys aikaisemman kaupan yhteydessä on myynyt.
- yritys käyttää markkinointiin samaa välinettä kuin tuotteen ostamiseen käytettiin; esim. tekstiviestiä voi käyttää, jos tuote on ostettu tekstiviestin välityksellä
- kuluttajalle on kaupan yhteydessä kerrottu, että yritys voi lähettää sähköisiä markkinointiviestejä
- kuluttajalle on kerrottu, että hänellä on oikeus kieltää näiden viestien lähettäminen
Kuluttajavirasto tapaa säännöllisesti Aikakausmediaa ja keskustelee mm. markkinointiin liittyvistä ongelmista. Otamme sähköpostimarkkinoinnin esiin seuraavassa tapaamisessa.
Hyvää kesää,
Laura Salmi
Viestintäpäällikkö
Kuluttajavirasto
Esimerkillistä, Kuluttajavirasto!
Hämmentävän hienoa toimintaa! Laiska lomalainen ei nimittäin ehtinyt vielä lähettää linkkiäkään paikkoihin, joista vastauksia tivasi. Ja nyt jo Kuluttajavirasto vastasi.
Säännöt ovat selkeät ja järkevät. Jos noita vain noudatettaisiin, kuluttajalta ei kuluisi tolkuttomasti aikaa roskapostin parissa. Hyvä, että terveisiä menee lehtitaloille.
Upeaa, että virkamiehet seuraavat ja kommentoivat kansalaisten blogeja.
Kirjoita uusi kommentti