Virtuaalisesta virastosta voi
tulla perinteistä rennompi.

Lupasin pari päivää sitten, etten toistaiseksi moiti viranomaisia some-saamattomuudesta. Ainakaan vielä en tunne tarvetta rikkoa vaan päinvastoin lunastaa lupaustani. Pienenpientä katumusta aiemmasta kirjoittelusta saattaa myös olla ilmassa.

Päätin nostaa esiin myönteisiä ja rohkeita esimerkkejä siitä, miten hallinto voi hyödyntää netin yhteisöllisyyttä yhteiseksi parhaaksi. Samaa asennetta suosittelin hurskaasti myös muille.

Nyt tiedän taas hivenen enemmän siitä, miten mukavan uteliaasti hallinnossa saatetaan sosiaaliin medioihin suhtautua. Paljon ratkaisee ensivaikutelma: se miten otamme virkamiehet vastaan. Jos alku onnistuu, saatamme jo pian kohdata netissä mukavia ja mutkattomia 'virtuaalivirkamiehiä'.

Hyvä hyvällä,
paha pahalla

Nyt on sitten nähty, että pienikin hyvä maksetaan hyvällä. Alkuviikosta oli vielä täysi syy röykyttää julkishallintoa ja institutionaalisen aseman saavuttaneita järjestöjä siitä, etteivät ne suostu vastaamaan kansalaisten asiallisiin kysymyksiin netissä muualla kuin omilla foorumeillaan.

Esimerkkinä käytin Sydän paikaltaan -blogia, jonne oli kertynyt kommentoijien yhteisvoimin yli 80 kysymystä kehitysvammaisten palveluista ja oikeuksista. Nyt kuuteen kysymykseen on jo saatu vastaukset ja lisää on luvassa. Jos olisin aloittanut kampanjan hieman positiivisemmalla otteella, tulosta olisi saattanut näkyä jo aiemmin. Ei tämä otsikko ehkä erityisemmin motivoinut vastaamaan:

"Kysykää - tuskin teille kuitenkaan vastataan"

En minä sentään kokonaan ole särmääni kadottanut. Toki viranomaisten velvollisuus on esimerkiksi meilitse vastata kansalaisten asiallisiin kysymyksiin, vaikka ne olisikin esitetty kriittiseen sävyyn. Mutta nyt on puhe siitä, miten hallinto saataisiin motivoitua mukaan sosiaaliseen mediaan.

Mikä hallintoa
on pelottanut?

Harto Pönkä kirjoitti Twitterissä, että olisi halunnut lukea listan, johon tiistain blogikirjoituksessa viittasin. Olin yrittänyt tiivistää muutamaan kohtaan havaintoni ja kokemukseni siitä, miten suomalaissa julkishallinnossa nykyisin suhtaudutaan someen. Jätin listan hyveellisyyden huumassa julkaisematta; se kun ei ole hallinnolle kovin mairitteleva.

Nyt julkaisen listan - en ilkeyttäni vaan siksi, että yritän pohtia ja jopa ymmärtää havaintojeni ja kokemusteni taustoja. Lista tuskin sisältää mitään järisyttävää uutta. havaintojani ja kokemuksiani täydentävät lyhyet kommentit:

• Seurataan kyllä, mutta sivusta ja etäältä. Hyvä että edes seurataan.

• Odotetaan yhä ohjetta, joka ratkaisee kaikki ongelmat. Sellaisen on vaikea, jopa mahdoton laatia.

• Aloitetaan mahdollisimman varovaisesti. Se voi olla hyvin viisasta.

• Pyritään keskittämään keskustelu hallinnon omille foorumeille. Jos ne sijaitsevat kotisivuilla, ja jos niihin tarttuu saman yltiövirallinen ja -muodollinen sävy, keskustelijoita tuskin tulee ruuhkaksi asti.

• Ei kommentoida yksittäistapauksia. Mutta ei pyritä näkemään myöskään yleistä kysymystä tuon yksittäistapauksen takaa.

• Ei vastata mieluusti yleisiinkään kysymyksiin. No eipä tietenkään; eihän suomalainen hallinto turhan hanakasti vastaa kansalaisile millään kanavalla.

• Toivotaan ja uskotaan, että some-vouhotus menee ohi... Ehkä menee käsittenä jo piankin, mutta ilmiö, jota se kuvaa, on tullut jäädäkseen.

Uhoilun sijasta
kohtelias kutsu

Minun pitäisi vuosikymmenten kouluttajakokemuksesta tietää, että virkamieskin on ihminen. Hänellä on tunteet, vaikka niitä ei ehkä työroolissa aina ole tapana tai edes sopivaa näyttää.

Useimmat ihmiset pelkäävät jotain. Monet virkamiehet työskentelevät pelkäävät sosiaalista mediaa ihan siinä kuin suuri osa muistakin ihmisistä.

• Esimerkiksi Facebookista on maalattu kuvaa helvetinkoneena, jossa joka kulman takana vaanii vaara ja kaikessa kivassa ja kauniissa piilee paha.

Kovin usein ei ole muistettu mainita, että suurimman riskin tietoturvallisuudellemme aiheutamme ihan itse - huolimattomuudellamme tai ajattelemattomuudellamme.

Virkamiesten pelkoa on vielä lisännyt se, että heitä on tullut haastettua mukaan sosiaalisen median areenoille käsi nyrkissä:  

"Tänne vaan, niin me teille näytetään..."

Itse aion kokeilla toistaiseksi kohteliasta kutsua silloinkin, kun jostakin asiasta on jo valmiiksi erimielisyys. Yritän opetella sitä sivistynyttä väittelytaitoa, jota niin usein muilta edellytän. Teen myös sen vähän minkä itse voin, jotta suomalainen nettikeskustelu nousisi asiallisemmalla tasolle.

Helpoin tapa saada viranomaiset mukaan sosiaaliseen mediaan on varmaan se, että kansalaiset esittävät asiallisia ja yleisiä kysymyksiä. Se on vain hyväksyttävä, ettei viranomainen voi ottaa Twitterissä tai Suomi24-keskustelussa virallista kantaa yksittäisen ihmisen tapaukseen. Ja hyvä varmaan, ettei voi.

Kulttuurimuutos
ottaa aina aikaa

Ei jää ihan pariin kertaan, kun olen itsekin moittinut suomalaista virkakuntaa tsaarinaikaisista otteista. On siihen ollut aihettakin. Ei minusta sentään niin hurskasta ole parissa päivässä tullut, että vetäisin kaiken kritiikkini takaisin.

Sosiaalisen median ja hallinnon suhdetta pohdittaessa on tärkeää ottaa huomioon, että kaikella on historiansa - myös virkamiesten toimintatavoilla. Juuret eivät ole vain Venäjän vaan jopa Ruotsin vallan ajoissa.  Jotta ymmätäisi tätä päivää ja hahmottaisi tulevaisuuden mahdollisuuksia, pitäisi jonkin verran tuntea historiaa, edes lähihistoriaa.

Kulttuurimuutos liittyy tiiviisti arvoihin. En puhu nyt kokouskabinettien seinille heijastettavista PowerPoint-arvoista. Tarkoitan niitä syvälle juurtuneita uskomuksia, jotka arjessa ohjaavat ihmisten toimia.

• Arvoiltamme kysymme neuvoa, kun emme tiedä, miten pitäisi suhtautua. Jos arvot ovat pielessä, ne antavat huonoja neuvoja.

Arvot muuttuvat yhä melko hitaasti - niin nopeaa kuin kaiken muun väitetäänkin olevan. Esimerkiksi suomalaisen julkishallinnon kaltaisen laajan ja monitahtoisen kokonaisuuden arvot voivat muuttua nopeasti vain ankaran kriisin tai erinomaisen johtamisen tuloksena.

Sosiaalinen media on osa suurta kulttuurimuutosta. Se tulee mutta ei salamannopeasti. Ainakin minä soisin sen toteutuvan mieluummin taitavan johtamisen kuin kriisin saneleman pakon seurauksena.

En usko kaikkien virkamiestenkään nauttivan ylimuodollisesta saati uhkansävyisestä viranomaisviestinnästä. Virtuaaliset virastot ovat jo nyt rennompia kuin mihin on kiviseinien sisällä tai sinisin leimoin varustetuissa virkakirjeissä totuttu.

Teet niin tai näin
- aina väärinpäin?

Kun julkishallinto, kuntasektori erityisesti, on omaksunut viime vuosia yritysmäisiä toimintapoja, niin ei ole siitäkään pelkkiä kehuja tullut. Eikä tule nytkään. Välillä on näyttänyt siltä kuin joidenkin konsulttien todella onnistuisi myydä hallintoon sitä ylijäämävarastoa, joka yrityksille ei enää kelpaa.

Euroiksi pelkistynyt, lyhytjänteinen tulosajattelu ei todellakaan sovi julkisiin palveluihin - tuskin kaikkiin muihinkaan. Tämän päivän laiminlyönneistä, joita usein myös säästöiksi kutsutaan, voi joutua huomenna maksamaan suolaisen hinnan.

Suurimmalla osalla yrityksista tai kolmannesta sektorista ei ole vielä harmainta aavistusta, miksi ja miten sosiaalisiin medioihin pitäisi lähteä mukaan. Se on hallinnon kannalta ehkä hyvä. Nyt on tilaisuus luoda oma näkemys muita apinoimatta.

Minulla on jo jonkin aikaa ollut sellainen aavistus, että vuorovaikutteiset, osallistavat ja erimielisyyttä sietävät verkkopalvelut sopisivat loppujen lopuksi paremmin julkiselle sektorille ja järjestöille kuin yrityksille. Aavistusta ei kai tarvitse edes yrittää perustella.