Suvaitsevuutta on vaikea suvaita.
Presidentinvaalin ensimmäisen kierroksen jälkipuinti masentaa. Koskaan aiemmin en muista Suomessa käydyn yhtä julkisesti ja laajasti yhtä matalamielistä keskustelua.
Eduskuntavaalien edellä maahanmuuttokauhuiset sohivat sanansäilällä uhkaavasti sinne sun tänne. Jytkyn jälkeen perussuomalaisten äänestäjät saivat leikkiliberaaleilta haukkuryöpyn, joka ei sekään ollut kunniaksi kansanvallalle.
Viime päivien nettikirjoittelu on möyrinyt mudassa. Pekka Haaviston parjauksella ei tunnu olevan mitään rajaa.
Miksi on niin vaikea sietää poliitikkoa, joka itse suhtautuu toisiin arvostavasti ja ystävällisesti?
Upseeri vaan
ei herrasmies
Kotipaikkakuntani Riihimäki on saanut ikioman Facebook-skandaalin. Kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Jari Lehtoväre on Aamupostin mukaan pitemmän aikaa kirjoitellut seinälleen mauttomasti, jopa rasistisesti.
Nyt Lehtoväre kuuluu ilmoittaneen kantansa myös presidenttiasiaan:
"Homosivari presidenttinä - ei ikinä!"
Kun joku Facebook-kavereista oli esittänyt eriäviä mielipiteitä, hänestä oli tullut tuotapikaa entinen kaveri. Kaupunkimme kulttuurijohtaja ei siis vaikuta varsinaiselta sananvapauden ritarilta.
Lehtoväre on taustaltaan upseeri, mutta entinen ammatti ei näytä tehneen hänestä herrasmiestä. Sivari Haavistossa hyvän käytöksen opit ovat löytäneet otollisemman maaperän.
Kaskeala osoitti
henkistä ryhtiä
Ei anneta yhden Lehtoväreen pilata kaikkien upseereiden mainetta. Puolustusvoimain entinen komentaja Juhani Kaskealan mielestä Haaviston siviilipalvelutausta ei ole este presidenttiydelle.
Hufvudstadsbladetin haastattelussa Kaskeala arvioi Haaviston olleen ansiokkaasti mukana rauhanturvaoperaatioissa. Hän muistuttaa antaneensa Haavistolle sotilasansiomitalin.
Myöskään nykyinen presidentti Tarja Halonen ei ole suorittanut asepalvelusta. Se ei Kaskealan mukaan ole haitannut hänen puolustusvoimien ylipäällikkön tehtävässä.
Ylipäällikkö on eri asia kuin puolustusvoimien komentaja, Kaskeala opastaa.
Hufvudstadsbladetin juttu tuskin tavoittaa Haaviston haukkujia. Jos oikein ymmärrän, siinä joukossa podetaan homofobian ja sivariallergian lisäksi myös pakkoruotsipaniikkia.
Tony Halme osasi
pyytää anteeksi
Edesmennyt Tony Halme sai jo eduskuntauransa alkumetreillä aikaan hurjan hälyn, kun nimitteli presidentti Tarja Halosta Ylen uutislähetyksessä lesboksi.
Tämän viikon mittapuulla mitaten Halmeella oli kunnon kotikasvatus. Hän nimittäin ymmärsi pyytää presidentiltä anteeksi puheitaan.
Haavistoa haukkuvat eivät ymmärrä hävetä. Turha heitä olisi toistenkaan tuomita. Sääli on asianmukaisempi tunne.
Pitäisiköhän sääliä saman tien myös Sauli Niinistöä? Mahtaa olla mukava pyrkiä koko kansan presidentiksi, kun kannattajien kuoro lällättää vastaehdokkaalle lehtien keskustelupalstat ja Facebook-sivut täyteen homoa, sivaria, pakanaa ja kohta varmaan myös hurria.
Alkaa tuntua, etteivät läheskään kaikki suomalaiset enää selviä demokraattisista vaaleista ilman rankkaa aggressiota. Joskus pelottaa, että hurjat puheet muuttuvat hirmuteoiksi.

Kommentit
Haavistonkin kannattajat aggressiivisia
Kyllä myös Pekka Haavistolla on kannattajia, jotka eivät ole kunniaksi ehdokkaalleen. Varsin aggressiivista palautetta on tullut, kun on uskaltanut FB:ssä tai muualla somessa edes vihjata, että äänestää ehkä Niinistöä.
Suvaitsevaisuutta ei lisätä leimaalla suvaitsemattomiksi kaikkia, jotka omista, mahdollista ihan muista kuin kenenkään seksuaaliseen suuntautuneisuuteen liittyvistä syistä, kokevat omaksi ehdokkaakseen Niinistön.
Marginaali-ilmiöitä aina
Tässä blogissa ei ymmärrykseni mukaan ole leimattu suvaitsemattomiksi kaikkia Niinistön kannattajia. Yritin päinvastoin suunnata kritiikkini myös esimerkiksi niihin, jotka viiem eduskuntavaalien jälkeen haukkuivat törkeästi perussuomalaisten koko äänestäjäkunnan.
Uskon tutkimuksen aikanaan kertovan, mikä on ollut agressiivisen esiintymisen painotus näiden presidentinvaalien toisella kierroksella. Minusta on erityisen huolestuttavaa, jos pahimpien hillujien joukossa on johtavia virkamiehiä.
Kirjoita uusi kommentti