Avoin viestintä hirvittää yhtä
paljon kuin turvallisuusriskit.

"Sadan miljoonan Facebook-käyttäjän tiedot jaossa netissä", otsikoi Ilta-Sanomat muutama päivä sitten. Samassa virttä veisasi uutiskuivassa heinäkuussa tietysti muukin media.

Todellisuudessa kysymys oli vapaasti saatavilla olevista tiedoista. Ei ole internetin vika, jos käytämme sen palveluja harkitsemattomasti.

Uhkaa uhkan päälle

Iltalehti oli koonnut pääkirjoitukseensa muun muassa tällaisia tuomiopäivän ennustuksia:

"Yhteiskunnat ovat tietoverkkoistuessaan tulleet haavoittuvammiksi niin toiminnallisesti kuin sotilaallisestikin"

"Valtiollisten voimien ohella myös terrorismille avautuu pelottavan tehokkaita toimintamahdollisuuksia."

"Eräänlaista sodankäyntiä on myös hakkerointi ja salaisten tietojen vuotaminen."

"Suomi on avoimeen lähdekoodin nimiin vannovana yhteiskuntana kenties erityisen haavoittuva."

"Google- ja Facebook-villitys ovat saavuttamassa kyllästymispisteensä. Niiden muodostama uhka yksityisyyden suojalle on itse kunkin syytä ottaa vakavasti."

Ei noita näkökohtia sinänsä pysty kiistämään. Alusta alkaen jokainen ajatteleva ihminen on ymmärtänyt, että netissä on riskinsä. Eri asia, onko ymmärrys johtanut käytännön toimiin.

Mitä enemmän verkkopalveluita on tullut tarjolle ja mitä suuremmat ihmisjoukot niitä ovat alkaneet käyttää, sitä suuremmaksi ovat riskitkin  käyneet.

Ei netti mene ohi

Voi hyvin olla, että Facebook-innostus tosiaan laantuu. Jos niin käy, niin pääsyyksi luultavasti osoittautuvat jotkut uudet verkkopalvelut.

En pysty uskomaan, että internet tai sosiaalisen median nimellä tunnetut ilmiöt menisivät ohi. Yhteiskunta ja ihmisen käyttäytyminen ovat jo muuttuneet sen verran voimakkaasti.

Iltalehden pääkirjoituksessa minua jäi ihmetyttämään eniten se, että Facebookin lisäksi iltaruskon palveluksi leimataan myös Google. Voi tietysti olla, että se jatkossa saa kovempia kilpaiijoiita. Esimerkiksi hakukoneet ja karttapalvelut ovat kuitenkin tulleet jäädäkseen. Kuka täysipäinen verkon käyttäjä niistä tahtoisi eroon?

Olen ollut aistivina  perinteisen median viimeaikaisissa kommenteissa jotakin samaa kuin mitä oli yleisesti ilmassa internetin alkuvuosina. Esimerkiksi koulutuksissa moni väitti silloin vakavissaan, että kyse olisi vain lyhytkestoisesta muoti-ilmiöstä. Nyt sitä muotia on kestänyt jo viitisentoista vuotta.

Ongelma ilmaisuus

Iltalehdellä ei äkkiä ajatellen luulisi olevan oma etu kyseessä, kun se maalaa lopun ajan merkkejä netin taivaalle. Onhan sen verkkopalvelu Suomen käytetyin.

Toisaalta perinteisen median verkkopalvelujen polttava kysymys on raha. Toistaiseksi ansaintalogiikkaa ei ole tahtonut löytyä. Ihmiset ovat ehtineet tottua ilmaisiin palveluihin.

Toinen huolenaihe lienee niin sanottu kansalaisjournalismi. Esimerkiksi Iltalehden verkkopalvelussa käydään vilkasta keskustelua. Mutta vaihtoehtoja on. Ihmiset saavat nykyisin äänensä kuuluville muuallakin  kuin isojen medioiden tarjoamissa "yleisönosastoissa". Juuri tämä on tainnut tehdä Facebookista niin monille journalisteille kirosanan.

Valta pysyy pimeässä

Vielä enemmän kuin mediataloja, internetin viime vuosien ilmiöt hiertävät sittenkin viranomaisia ja päättäjiä. Molemmille tahoille asioiden avoin käsittely on jotenkin lähtökohtaisesti vaikea ja vieras ajatus.

Johanna Kotipellon blogia lukiessani olen oppinut, että hallinnolla on viesitntäongelmia myös sisälläpäin - ei vain suhteessa meihin kansalaisiin. Näin hän kirjoitti hiljattain postauksessa, jonka otsikkona oli Työ 2.0 vaatii vallankumousta:

"On kuin asiaa käytännössä edistävä virkamies ei vieläkään uskaltaisi tuottaa epävirallista viestintää kavereilleen. Olemassa ovat vain pakollisesti päivitettävät verkkosivut ja viralliset tiedotustuotteet. Missä vika? Onko kyse epäselvistä vastuista? Kuvaamattomista sisällöistä? Vaikeista rajapinnoista? Uskalluksen puutteesta? Tänään minusta tuntuu, että Työ 2.0 vaatii

• virkamieheltä rohkeutta avata suu myös epävirallisessa asemassa
• alustoilta jakamisen välineitä (Tykkää-nappi, Share this -linkki)
• verkostoilta määrätietoista yhdistymistä: jakelulistat on keksitty!
• viestinnältä jatkuvaa pommitusta: kertaus on yhä opintojen äiti."

Yhdessäkin olemme pohdiskelleet, miten virittää kunnon keskustelua hallinnon ja avoimen viestinnän suhteesta. Mahtaisiko jollakin muulla olla siihen ideoita?

Teema olisi ehkä jonkin verran hedelmällisempi kuin se, että maalataan netin kauhuista piruja seinille tai ainakin etusivuille. Niin kauan kuin viranomaiset ja poliitikotkin loistavat poissaolollaan verkkofoorumeilla, joissa kansa keskustelee, tietoyhteiskunta on pahasti keskeneräinen..