Tästä kirjoituksesta
on ihan turha tykätä.
Suomi ei selvästikään ole vielä toipunut perussuomalaisten vaalijytkystä.
Kaupallinen media ravaa rahankiilto silmissä Hakkaraisen ja Halla-ahon kintereillä. Soini on maan suosituin kansikuvapoika. Sitä tarjotaan mitä ostetaan.
Sosiaalisen median ilmapiiriä minun on vaikeampi ymmärtää - enkä nyt tarkoita mitään Hommafoorumia. Eniten ihmettelen sitä, että erittäin fiksut ja mielipiteissään muuten maltilliset ihmiset viitsivät päivästä toiseen mainostaa persujen möläytyksiä.
Vaalien jälkeen tunteet kävivät netissä huolestuttavan kuumina. Jotenkin kuitenkin kuvittelin, että Norjan tragedia olisi pysäyttänyt suomalaisetkin miettimään vihan ja äkkijyrkkien asenteiden tuhovoimaa. Niin ei näytä käyneen.
Olen tällä palstalla moneen kertaan siteerannut presidentti Martti Ahtisaaren viisasta neuvoa:
"Nyt pitää hyvien, suvaitsevien ihmisten rohkaista mielensä ja vastustaa äänekkäästi suvaitsemattomuutta ja ääriliikkeitä."
En voi mitenkään uskoa, että Ahtisaari olisi tarkoittanut turhaa suunsoittoa. Olisi ehkä hyvä hetki suomalaisen some-eliitin pysähtyä pohtimaan arvokysymyksiä: mihin sosiaalisen median hienoja mahdollisuuksia kannattaa käyttää, mihin ei?
Pohdinnan voisi aloittaa vaikka käsitteistä. Ne eivät ole 'vain' sanoja vaan ajattelumme heijastumia.
Sosiaalisuutta vai
yhteisöllisyyttä?
Vielä pari vuotta sitten väännettiin kättä siitä, pitäisikö puhua yhteisöllisestä vai sosiaalisesta mediasta.
Kotimaisten kielten tutkimuskeskus Kotus kannatti yhteisöllistä, mutta jäi häviölle. Heidi Partanen perusteli Kotuksen kantaa kaksi vuotta sitten artikkelissaan aika kevyesti:
"Sosiaalisen median sijasta on suotavaa käyttää ilmausta yhteisöllinen media, jonka merkitys on yksiselitteisempi. Sana sosiaalinen on niin monitulkintainen, että sitä käytettäessä käsitteen merkitys ei helposti avaudu."
Vahvoja vasta-argumentteja esitti Katri Lietsala Gemilo-blogissa. Hän viittasi sanojen yhteisö tai yhteisöllinen tulkintaongelmiin. Esimerkit olivat valaisevia; tässä yksi niistä:
"Kun käytän Delicious-palvelua, koen, että se on sosiaalinen, koska jaan sisältöjä muiden kanssa, mutta en silti katso kuuluvani yhteisöön."
Katri Liesala ripitti siis Kotusta aivan aiheesta:
"Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikello olisivat voineet paremmin perustella, miksi ihmeessä vakiintunut termi pitäisi vaihtaa ja käyttää aikaa uuden sanayhdistelmän omaksumiseen siinä vaiheessa, kun sosiaalista mediaa on käytetty jo vuosia. Etenkin kun tarjottu vaihtoehto ei kata sellaisenaan sosiaalista mediaa."
Muistelen olleeni puheena olevassa käsitekiistassa joskus lievästi kallellaan Kotuksen suuntaan. Mukauduin kuitenkin melko mukisematta valtavirran valintaan.
Seurallisuutta on,
yhteisvastuuta ei
Kun aikanaan mietin 'some-sanojen' merkityksiä, en ollut niinkään yhteisöllisen kannalla kuin sosiaalista vastaan.
Sosiaalinen -sanan päämerkitys on jo kauan liittynyt omissa ajatuksissani vahvemmin yhteisvastuuseen kuin seurallisuuteen. Minulla on jopa jokin aavistus siitä, miten tuo merkitys on elämän varrella mieleeni juurtunut, mutta se ei kuulu tähän juttuun.
- Somen 'seurallisuutta' en ole hetkeäkään epäillyt. Mutta sitäkin vahvemmin epäilen, pystyykö some edes tiukan paikan tullen yhteisvastuuseen.
Ulkomailta löytyy kieltämättä uljaita esimerkkejä. Suomessa sosiaalisen median paraatipuolta hallitsevat
- kepeys
- päteminen
- lauman mukana kulkeminen.
Kaikki ne kuuluvat ihmiselämään ja ovat kohtuuden rajoissa sallittuja. Mutta joskus ne vaatisivat rinnalleen myös ripauksen rohkeutta ja oman lähipiirin rajat ylittävää vastuuta. Enkä nyt tarkoita rohkeudella tuhmien sanojen käyttöä tai yksityiselämän paljastelua.
Nyt olisi tilaisuus
näyttää somen voima
Viime päivinä olen vakavissani alkanut miettiä, tahdonko kaveerata entistäkään vertaa sellaisten ihmisten kanssa, joilta ei tosipaikan tullen näytä riittävän huomion hiventä tai myötätunnon murusta vähäosaisille.
- Suomalainen some-eliitti paasaa kyllä kovaan ääneen persuja ja rasismia vastaan, mutta siihen se sosiaalinen vastuu sitten jääkin.
Olemme muutaman ihmisen voimin yrittäneet pitää viime päivinä esillä räikeää esimerkkiä Suomessa harjoitettavasta rasismista ja muustakin syrjinnästä. Kysymys on kehitysvammaisesta maahanmuuttajamiehestä, joka on
- orpo
- puhumaton
- autisti.
Hänen äidinkielensä on venäjä. Liki kahteen vuoteen suomalainen hyvinvointiyhteiskunta ei ole sallinut lähimmän omaisen, 75-vuotiaan isoäidin edes nähdä tyttärenpoikaansa.
- Hoitokodin ovelta on käännytetty jopa 98-vuotias isoisoäiti - vaarallisuutensa vuoksi varmaan.
Miehen omasta tahdosta tapaamisasiassa on liikkeellä vähintäänkin kahdenlaista tietoa. Saman asian voisi ilmaista aivan toisillakin sanoilla, mutta olkoon.
Sosiaalisen median aktiivit voisivat estää sen, mikä uhkaa lähipäivinä: virkamies tai pari käy taas 'kuulemassa' yhdeltä Suomen kansalaiselta juuri sen kannan, minkä itse ovat päättäneet kuulla.
Turha tykätä tästä kirjoituksesta, jos ei ole kanttia käydä allekirjoittamassa adressia ja pistää vauhdilla viestiä eteenpäin. Sosiaalisessa mediassa asia leviäisi kuin kulovalkea, jos vain muutama kymmenen vaikuttajaa niin haluaisi.
- Nyt on tilaisuus tehdä jotakin konkreettista sen syrjinnän torjumiseksi, jota ne pelätyt halla-aholaiset edustavat.

Kommentit
Mielenkiintoinen kirjoitus,
Mielenkiintoinen kirjoitus, ja tykkäsin kyllä siitä. :)
Haluaisin tähän kommentoida, että somea käytetään todella paljon kaikenlaiseen möläyttelyyn, viihteeseen ja pätemiseen.
Miksi Facebook-ryhmä "Jos saan 50 000 fania niin ajan traktorilla Helsingistä Ouluun" -tyyliset höpöhöpöryhmät saavat jäseniä ja jopa medianäkyvyyttä, mutta vastaavanlaista liikettä ei yhtä helposti meinaa syntyä oikean, tärkeän asian taakse?
Todella harmi, ja joskus toivoisi että yksittäiset ihmiset - saati yhteisö - kerääntyisivät enemmän ja useammin hyvien asioiden ajamisen taakse. En ole varma, miten tällaista voisi edistää ja toki "viihdekäytöllä" on somessakin tilansa.
Mitä kaikkea yhteisö voisikaan parhaimmillaan saada aikaan - toivottavasti tulemme vielä näkemään hienoja somella toteutettuja asioita eikä vaan hupia ja bisnestä.
Menen nyt kirjoittamaan tuon adressin.
Mitä tulee sosiaalisen median termiin, niin se on vakiintunut ja ajaa minusta ihan hyvin asiansa. Sen tarkempi määrittely on tosin kirjavaa ja esim. youtubessa tai delicio.us -palveluissa yhteisöllisyys ei tosiaan juurikaan toteudu. Tiettyä sosiaalisuutta niissä kuitenkin on.
Itse näen sosiaalisen median terminä tietynlaiseksi jatkoksi aikanaan muotisanana pidetylle "interaktiviisuudelle". Vaikka interaktiivisuudella monesti puhuttiin sovelluksien ja tekniikan yhteydessä, niin vuorovaikutustahan se tarkoittaa ja sosiaalisuus on ihmisten välistä vuorovaikutusta.
Patistathan myös muita
Tuntui hyvältä lukea, että tykkäsit kirjoituksestani. Meililiikenteestä päätellen kaikki lukijat eivät ole tykänneet. :)
En minäkään sosiaalisen median käsitettä haluaisi enää hylätä. teki vain vielä vähän 'analysoida' sitä.
Varmaan olet kertonut myös muille, että tärkeä nettiadressi odottaa allekirjoittajia. Pieniä toivonkipinöitä on siitä, että se saa myös arvovaltaisia tukijoita. Kynnys ry on jo lähtenyt mukaan - kiitos Kalle Könkkölän.
Kirjoita uusi kommentti