Blogia on jaksettava säätää

Varo valmiita malleja
ja lopullisia totuuksia.

"Tietohallinto vain ilmoitti, että meille tulee blogi."

Suunnilleen noin ovat monet kuvanneet oman organisaationsa blogiviestinnän alkuhetkiä.

On tietysti päin seiniä, jos tietohallinto edes yrittää päättää, milloin otetaan käyttöön mitäkin kanavia. Johdon ja viestinnän sellaiset asiat pitää päättää. Tietohallinto järjestäköön sitten tarvittavat tekniset välineet.

Joissain taloissa tietohallinto on saanut jarruttaa jahkailullaan vuosikausia blogien perustamista - kuten yleensäkin sosiaalisen median käyttöönottoa. Ei ole järkeä siinäkään. 

Blogi elää hetkessä

Ikävän yleiseksi on käynyt sellainen käsitys, että blogi olisi bulkkitavaraa. Sitä käydään jo ostamassa jopa mainos- tai viestintätoimiston hyllystä.

Ainakaan minä en tiedä yleispätevää reseptiä, jonka varassa aina syntyisi takuuvarmasti hyvä, vaikuttava blogi. Blogi joka on yhdelle kirjoittajalle tai organisaatiolle hyvä, voi olla jollekin toisella hyvin huono.

Olennaista on oivaltaa, että blogin pitää hengittää ajan henkeä. Jos se ei pysty tarttumaan tilanteisiin melko tuoreeltaan, peli on useimmiten menetetty.

  • Mitä kauemmas ajankohtaisuudesta siitä blogi ajautuu, sen vaativampaa kirjoittajan on pitää lukijat otteessaan.


On vaikea kuvitella, että ulkoiset toimittajat olisivat yrityksen tai yhteisön asioissa riittävän hyvin sisällä pystyäkseen reagoimaan blogissa nopeasti ja osuvasti ajankohtaisiin asioihin.

Bloggari kaipaa tukea

Yritys- ja yhteisöblogit syntynyt usein niin, että blogia ensin vähän suunnitellaan ja sitten se avataan. Melkein yhtä tavallista on, että hypätään suunnittelun yli. 

Bloggaajat joutuvat töihin usein kylmiltään, ilmaan minkäänlaista valmennusta tai edes verryttelyä. Sitten vain katsotaan, miten käy.

Aika usein käy huonosti. Postaukset alkavat ensin harventua kunnes loppuvat kokonaan. Se ei ole merkki bloggareiden saamattomuudesta vaan blogin huonosta organisoinnista.

Vähintään puolivuosittain talon bloggareiden kannattaa kokoontua yhdessä pohtimaan, miten on onnistuttu, ja miten kannattaa jatkaa eteenpäin. Palaverissa pitää arvioida kirjoituksia, tarkastella tilastoja ja ennen kaikkea sopia parannuksista.

  • Jos yhteiseen ja katkuvaan kehittelyyn ei ole aikaa, tuskin sitä on tasokkaaseen bloggaukseenkaan.


Ei bloggaus ole niiden hommaa, jotka eivät katso kirjoittamista ajankäytön arvoiseksi.

Valmista ei tule ikinä

Parhaat blogit ovat saattaneet alkaa melko vaisusti. Niiden voima on jatkuvuudessa ja kehityskyvyssä.

Teksti-ilmaisu tai aihevalinnat eivät ole aineita pohdintaa vaativia asioita. Esimerkiksi kuvituksella olisi paljon voitettavaa. Myös blogien markkinointi on luvattoman usein heikkoa.

  • Jokainen blogi kannattaisi nähdä vähintään yhtä paljon oppimis- kuin julkaisuprosessin kannalta.


On hienoa seurata bloggareiden henkistä kasvua. Se jos mikä antaa myös organisaatiosta hyvän kuvan.

Blogia voi säätää pikkuhiljaa ja kaiken aikaa tai siihen voi tehdä aika ajoin radikaaleja muutoksia. Joskus on myös tarpeen päättää vanha blogi ja aloittaa uusi.

Jos blogi ei pysty muuttumaan, sen elinvoima tuskin riittää vuotta, puoltatoista pitemmäksi aikaa. Ei kaikkien blogien toki tarvitse tähdätäkään pitkään ikään. Enemmän saisi olla projekti- tai kausiblogeja, jotka tarjosaisivat aloitteleville bloggareille hyvän harjoitusmahdollisuuden.

Vaikutus vaatii aikaa

Vaikuttavuuden kannalta blogiviestinnässä tarvitaan kohtalaisen pitkää sihtiä. Menestyvä - siis vaikuttava - blogi täyttää yleensä seuraavat vaatimukset:

  • tavoitteellisuus
  • erottuvuus
  • keskusteluvuus
  • jatkuvuus.


Blogiviestintää käsittelevän kirjoitussarjan viimeisessä osassa pohdin, millainen bloggari pystyy täyttämään nuo menestyvän blogin vaatimukset.

 

Kommentit

Hyvää taustoitusta

En ole vielä saanut organisaatiotamme oivaltamaan yritysblogin jujua. Josko näillä opeilla...

Mietin, onko blogin uusiutuminen itseisarvo? Ainakin itse luen mieluiten tuttuja ja turvallisia blogeja.

Vähin erin

Bloggari vain jaksaa paremmin ja pitempään, jos on aina jotain pientä uutta mietinnässä. Lukija ei välttämättä muutosta edes heti huomaa.

Kyllä elinvoimaiset blogit ovat uudistuneet, jos katsoo muutaman vuoden taakse. Silti ne ovat saattaneet tuntua vakiolukijoista kerta kerralta tutummilta. Sellaista elämä on.

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd><h1><h2><h3><h4><h5><h6><br><br/><p>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista