Byrokratian piikilanka eristää
heikoimmat oikeuksistaan - osa 2.

Kerroin eilen tällä palstalla soitostani Etelä-Suomen aluehallintovirastoon. Sitä en kertonut, että lähetin puhelun jälkeen ylijohtaja Anneli Tainalle tulikivenkatkuisen meilin, jossa kerroin käsitykseni hänen virastonsa palvelusta.

Ihan pelkkää piruuttani pistin viestin tiedoksi myös peruspalveluministeri Paula Risikolle.

Sähköpostia ylijohtajalta

Ihmeiden aika ei ole ohi. Kun illalla palasin pieneltä kulttuuriretkeltä, huomasin, että ylijohtaja oli vastannut samana päivänä.

Viesti sopisi malliksi koko suomalaiselle julkishallinnolle ja sivumennen sanottuna monille muillekin organisaatioille, joiden on vaikea kohdata tyytymätön asiakas.

Lyhyessä meilissä olivat - nopeuden lisäksi - koossa kaikki muutkin hyvän vastauksen ainekset:

• kiitos, vaikka moitteita tulikin tuutin täydeltä
• pahoittelu, että olin kokenut saaneeni huonoa palvelua
• kannanotto viestiini sisältöön - siihen palaan kohta
• tieto siitä, mitä tilanteen korjaamiseksi on jo tehty
• neuvo, miten toimia tästä eteenpäin
• toive, että asiat etenevät tästä eteenpäin toivotulla tavalla.

Kuin oppikirjasta!

Virkamies saa soittaa

Ylijohtaja Taina kertoi, että ylitarkastaja, jolle alunperin soitin, oli ollut puhelun jälkeen yhteydessä kuntaan ja kertonut moitteestani. Hän ei ole voinut yksilöidä asiakasta, koska nimi ei olllut aluehallintovirastossa tiedossa.

No, tuosta viime mainitusta ei kyllä tarvitse kantaa huolta. Pienessä kunnassa tämä tapaus tunnetaan. Mistä minä tosin sen tiedän, vaikka kaikkien muidenkin kehitysvammaisten kuntalaisten palvelusuunnitelmat olisivat siellä retuperällä.

Pointti on, että parilla puhelinsoitolla monet asiat saataisiin rullaamaan, jos hyvää halua olisi. Ei kai siitäkään mitään tule, jos kaikkien kansalaisten pitää pommittaa meileillään ylijohtajia ja ministereitä?

Kunhan asiat etenevät, kerron huomattavasti hurjempia esimerkkejä sitä, miten vaikea suomalaisen virkamiehen on tarttu puhelimenluuriin tai sähköpostiin ja hoitaa asioita normaalista, joustavasti ja joutuisasta - kaiken kaikkiaan: kommunikoida normaalisti.

Ainainen paperien pyöritys on juristeriaa pahimmillaan. Se on myös äärettömän tehotonta hallintoa.

Miksi kartan kantelua?

Muun muassa näin Anneli Taina kirjoitti:

"Kunnat ovat vastuussa palvelujen järjestämisestä ja kunnilla on näissä asioissa päätösvalta. Kantelut valtion viranomaiselle ovat kansalaisten keino puuttua asioihin, jos kuntatasolla asiat eivät ratkea. Kunnassa voi tietysti ottaa yhteyden virkamiesten lisäksi myös poliittisiin päättäjiin."

Moni muukin ehti eilisen päivän aikana perustella kantelutietä. Seuraavassa kerron muutaman syyn, miksi en pidä sitä ensisijaisena:

• Kantelun käsittely kestää - esimerkiksi nyt puheena olleessa tapauksessa on todella kova kiire saada kehitysvammaisen ihmisen asioita eteenpäin.

• Etelä-Suomen aluehallintoviraston edeltäjä Etelä-Suomen lääninhallitus on kuulemani mukaan lähimenneisyydessä käsitellyt samaisen kunnan kehitysvammahuollon vakavasta henkilöstökriisistä kertonutta kantelua. Sellaisen jälkeen valvovan viranomaisen luulisi olevan perusteltua oma-alaoitteisestikin katsoa päälle, mihin suuntaan asiat kehittyvät.
• Yksilöllisen palvelutarpeen selvittäminen viivytyksettä, kun sitä on pyydetty, kuuluu käsittääkseni uudistetun vammaispalvelulain ydinkohtiin. Sen pitää olla selvä asia ilman kanteluitakin.
• Laskeskelin, että minulle tulee vaivatta mieleen yli 20 enemmän tai vähemmän erillistä asiaa, jotka puheena olevan kunnan kehitysvammapalveluiden tapauksessa antaisivat aiheen kanteluun. Yksi uusi aihe nousi muuten esiin eilenkin - irrallaan tästä jupakasta. Samoin aktualisoituu uudelleen eräs toinen. Onko minun todella järkeä kirjoittaa kaikista kantelu ennen kuin kukaan tarttuu kokonaistilanteeseen?
• Paheksun syvästi ainaista kantelutiehen vetoamista nimenomaan kehitysvammaisen ihmisen kohdalla. Tiedän tapauksia, joissa ei ole ollut ainuttakaan omaista tai muutakaan läheistä kantelua kirjoittamaan. Omaisetkaan eivät varmasti valtaosassa tapauksia tohdi lähteä kantelun tielle. Sikailu siis jatkukoon - niinkö?

Korkea aika nostaa meteli

Kun eilen olin julkaissut blogikirjoitukseni ja vinkannut siihen Facebookissa ja Twitterissä, alkoi tapahtua. Ylijohtaja Taina ei ollut ainoa, joka minulle eilen kirjoitti.

Kannustavaa palautetta tuli blogikommentteina, samoin Twitterissä ja Facebookissa. Mutta ennen kaikkea sitä tuli meilitse, mikä mielestäni osoittaa ihmisten arkuutta.

Kaikki viestit olivat ja ovat tietenkin tervetulleita. Mutta eikö meidän olisi aika nousta joukolla julkisesti sitä mielivaltaa vastaan, jolla viranomaiset tässä maassa sortavat nimenomaan kaikkein heikoimpien perusoikeuksia? Kun joukko olisi riittävän suuri, kaikkia mukana olijoita ei voitaisi pistää viranomaisten mustille listoille.

Minä jatkan omaa taisteluani kehitysvammaisen ihmisen omaisena. Mitä muuta voisi tehdä?

• Pitäisikö perustaa Facebook-ryhmä tyyliin Heikoimpien puolesta juristeriaa vastaan tai mikä ikinä sen nimi sitten olisikaan?

Eduskuntavaalit sitä paitsi lähestyvät ja poliitikkojenkin mieli herkistyy.

Jälkikirjoitus: 
Ylitarkastaja toimi oma-aloitteisesti

Sain tänään ylijohtaja Anneli Tainalta uuden viestin, joka varmaankin oli oikaisu lähinnä minun vastausmeiliini. Julkaisen sen kuitenkin myös tässä, että kunnian saisi se, jolle kunnia kuuluu:

"Haluan vielä korjata sen käsityksen, että olisin patistanut Jaana Yläholloa.  Hän on toiminut oma-aloitteisesti."

Mikäpä sen hienompaa. Ihan yhdentekevää, miten asiat hoituvat, jos vain hoituvat. Vielä ei konkreettista edistystä tosin ole nähtävillä: Kunta ei edelleenkään ole vastannut yhteydenottooni, jossa kysyin, miksi ei ole ryhdytty toimiin sisareni palvelusuunnitelman tarkistamiseksi.

Ihmettelen myös, miksi virkamiehen pitää aina asettua kansalaiseen nähden vastahankaan ja yläviistoon. Eikö reilumpaa olisi ollut sanoa asiakkaalle, että minäpä otan asiasta selvää. Tai vaikkapa kysyä jotakin lisää.