Byrokratian piikilanka eristää heikoimmat oikeuksistaan.

Soitin tänä aamuna Etelä-Suomen aluehallintoviraston vaihteeseen. Ystävällinen palveluammattilainen selvitti hetkessä, kuka hoitaa asioita, jotka liittyvät kuntien vammaispalvelujen valvontaan.

Siihen ilo sitten loppuikin. Puhelimeen vastannut byrokraatti ei tuntunut olevan tippaakaan kiinnostunut siitä, että yksi kunta ei ole vienyt kuukausimääriin eteenpäin vaikeasti kehitysvammaisen henkilön palvelusuunnitelmaa. 

Yksittäistapauksiin ei kuulemma puututa. Pitäisi tehdä kantelu. Se nyt lienee varmimpia tapoja haudata asia byrokratian syövereihin siksi, että aika ehtii hoitaa akuutin ongelman - paremmin tai etenkin huonommin.

Selvät sävelet ministeriöltä

Sosiaali- ja terveysministeriön verkkopalvelu opastaa tässä asiassa kuntia näin:

"Vammaispalvelujen ja tukitoimien tarve on selvitettävä vammaisen henkilön tilanteen ja olosuhteiden edellyttämällä tavalla. Selvittäminen on aloitettava viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä siitä kun vammainen henkilö tai hänen laillinen edustajansa, omaisensa tai muu henkilö tai viranomainen on ottanut yhteyttä kuntaan palvelujen saamiseksi (3 a §). "

Olisikohan ministeriössä tiedetty, millaiseen venkoiluun ja vitkutteluun kunnissa syyllistytään, kun säännöstä on tarjolla oikein esimerkki:

"Laskettaessa em. määräaikaa ei yhteydenottopäivää oteta huomioon. Arkipäivänä ei myöskään pidetä pyhäpäivää eikä arkilauantaita. Yhteydenoton tapahtuessa esimerkiksi tiistaina palvelutarpeen arviointi on aloitettava viimeistään seuraavan viikon torstaina, mikäli viikolla ei ole arkipyhiä."

Yksittäistapaukset arkea

Onhan se kätevää vetäytyä vastuusta jättämällä yksittäistapaukset omaan arvoonsa. Tavallisen ihmisen arki kuitenkin koostuu juuri noista virkamiehen halveksimista yksittäisistä tapauksista. Harvemmin sitä pääsee käsiksi niihin yleviin periaatteisiin, joiden parissa esimerkiksi aluehallintoviraston ylitarkastajat ilmeisesti puuhastelevat.

Onko kuvaamassani tapauksessa kysymys ihan yksittäistapauksestakaan? Minäkin olen useampaan otteeseen yrittänyt saada kyseisen kunnan kehitysvamma-asioihin jonkinlaista tolkkua. Olen keskustellut niin asianomaisten viranhaltijoiden kuin perusturvajohtajan ja perusturvalautakunnan jäsenten kanssa. Tulos on nolla - tai menee oikeammin miinuksen puolelle: suunta on koko ajan ollut huonompaan, suorastaan hullumpaan päin.

Tulehtunut tilanne on tietääkseni tullut erään kantelun kautta myös entisen Etelä-Suomen lääninhallituksen tietoon. Siitä uuden uljaan Avin ei varmankan tarvitse mitään välittää. Kun viraston nimi vaihtui, pyyhkiytyi ilmeisesti pois myös historia.

Ja taas voi kaikkea esille nousevaa käsitellä yksittäistapauksina, joihin eri tarvitse ottaa kantaa.

Ei järkeä, ei sydäntä

Ymmärrän kyllä, miksi vaikeasti kehitysvammaisen ihmisten oikeudet eivät kiinnosta poliittisesti virittynyttä virkakoneistoa. Esimerkiksi tässä puheena ollut henkilö ei käy äänestämässä.

Tiedossani tosin on, että vastaavin henkisin valmiuksin varustettuja ihmisiä on raahattu vaaliuurnille. Avustajan tuella he ovat pystyneet "äänestämään" oikeita ehdokkaita  kuten vaikkapa kunnan kehitysvammahuollossa työskenteleviä. Moinen sikailu on toivottavasti kuitenkin käynyt hieman harvinaisemmaksi kuin takavuosina.

Järkevästi ajatellen poliittisten päättäjien ei kannata pistää järjestykseen virkamiehiä, jotka polkevat työkseen kehitysvammaisten ihmisten ja muidenkin heikko-osaisten oikeuksia. Siihenhän saattaa tuhlaantua rahaa, jota niin kipeästi tarvitaan jäähalleihin, hiihtoputkiin ja mönkijäratoihin.

Mutta voisiko ajatella, että sydän opastaisi oikeudenmukaisuuteen silloin, kun poliittinen järki vetää kotiinpäin? 

Aika puhua suoraan

Facebookissakin jo kerroin suunnittelevani rankasta aiheesta nimimerkillä julkaistavaa blogia, jonka tyylin tahdon olevan mahdollisimman kova, kylmä ja säälimätön. 

Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylitarkastaja sai lopullisesti suunnitelmani muuttumaan. Julkaisen blogin omalla nimelläni ja ammun siinä vielä raskaammalla tykistöllä kuin olin ajatellut. Jossainhan noita halveksittuja yksittäistapauksiakin on voitava puida.

Kerron kyllä tälläkin palstalla, milloin ja missä uusi blogi alkaa ilmestyä.

Uskon ja hartaasti toivon, että tästä maasta vielä löytyy ihmisiä, ehkä jopa viranomaisia, joilla on sosiaalista omaatuntoa.

Aivan varmaa on, että itse saan kärsiä suorapuheisuudestani. Mutta jos näen pieniäkin merkkejä siitä, että kehitysvammainen läheiseni saa siitä kärsiä, olen valmis kääntämään maat ja taivaat hakeakseni hänelle oikeutta.

Eikös ainakin Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ole tämän tästä nähty aihetta huomautella suomalaisten viranomaisten edesottamuksista?