Blogit

Kone nousee yhä korkeammalle

Osaava henkilöstö tuo
hissiyhtiölle menestystä.

"Koneen panostus henkilöstön kehittämiseen kasvatti mehevästi yrityksen tulosta."

Noin otsikoi Helsingin Sanomat toimitusjohtaja Matti Alahuhdan haastattelun vanhan vuoden päätteksi. Viimeistään sen luettuaan saattoi olla varma, ettei Nordic Business Report -lehti nostanut  elokuussa Alahuhtaa suotta Suomen suurimmaksi bisnesajattelijaksi.

Luultavasti nopeimmat ovat jo ehtineet tuhahtaa, ettei haastattelussa ollut mitään uutta. Koneen hyvä tulos on tiedetty. Ja totta kai se on osaltaan henkilöstön ansiota...

Perusteita puhua

Jos muut suomalaiset johtajat ajattelevatkin samalla tavalla kuin Alahuhta, niin toiminnasta sitä ei kovin usein huomaa.

Hyvin harva johtaja voisi luetella näin:

  1. Pyrimme tunnistamaan heikkojen markkinoiden parhaat kasvualueet ja lisäämme niillä myyntiponnistelujamme.
  2. Kiihdytimme kehitysohjelmiamme peruskilpailukyvyn parantamiseksi.
  3. Päätimme panostaa enemmän henkilöstön kehittämiseen – ennen kaikkea johtamiskykyyn laajasti koko organisaatiossa työnjohtajista ylimpään johtoon.

Kun Alahuhta arvioi lähestymistavan toimineen varsin hyvin, häntä ei voi ainakaan syyttää turhasta leuhtikimiseksi. Vuosina 2007 - 2011 yhtiön liikevaihto kasvoi 473 miljoonasta eurosta 725 miljoonaan euroon. Vuonna 2004 Koneen markkinaosuus uusien hissien ja liukuportaiden kappalemääräisestä myynnistä oli yhdeksän prosenttia, nyt 17 prosenttia.

Arvostus motivoi

Henkilöstöön panostamisella Kone halusi Alahuhdan mukaan edistää hyvää henkeä, kun maailmalta kuuluu päivittäin huonoja uutisia.

Miten useimmat muut johtajat Suomessa reagoivat? Koulutushanat kiinni ja porukkaa pihalle!

Totta kai säästöihin ja henkilöstövähennyksiin on välillä painavat perusteet. Ehkä muidenkin kuin Koneen kannattaisi silti kokeilla myös luovempia ratkaisuja kuin yt:t.

Toivottavasti Matti Alahuhdan terveiset menevät perille muille johtajille. Henkilöstö olisi kehittämisen arvoinen voimavara myös huonoina taloudellisina aikoina.