Anja Alasillan blogi

Esteetön ja elämyksellinen piha tavalliseen palvelutaloon

Muotoilulle kannattaa
antaa mahdollisuus.

Designpääkaupunkivuosi kallistuu lopuilleen. Aika monelta suomalaiselta se on tainnut mennä ohi lähes huomaamatta ja jälkiä jättämättä.

Minulla kävi niin hyvä tuuri, että pääsin mukaan tositoimiin: seuraamaan, miten muotoilun avulla voi ratkoa visaisiakin kysymyksiä.

Yhdistys mukaan
muotoiluhankkeeseen

Toimin Riihimäen Kehitysvammatuki -nimisessä yhdistyksessä. Kesäkuussa puheenjohtaja Sirkka Tuominen sai idean: voisimmeko pyrkiä mukaan Suomen Kulttuurirahaston ja Designpääkaupunkivuoden Muotoillut ratkaisut -hankkeeseen?

Työryhmä huhki heinäkuussa kasaan hakemuksen. Ideana oli, että palvelutalo Inkilänhoviin suunnittaisiin Hyvän mielen pihapolku - esteetön ja elämyksellinen piha, joka innostaisi asukkaita ulkoiluun.

Saimme toiseksi hakijaksi kehitysvammaisten oman Me Itse ry Riihimäen. Myös Inkilänhovi suhtautui suopeasti siihen, että pistäisimme talon pihan uusiksi.

Hakemusta varten haastattelimme Inkilänhovin asukkaita - veteraaneja, vanhuksia, kehitys- ja muita vammaisia. Ote oli siis alusta alkaen osallistava.

Poliisiautosta
kouluruokailuun

Aktiivisuus kannatti. Hyvän mielen pihapolku pääsi mukaan Muotoillut ratkaisut -hankkeeseen. Saimme Suomen Kulttuurirahastolta 20 000 euron arvoisen muotoilupanoksen ja Kulttuuripääkaupunkivuodelta asiantuntija-apua.

Hankkeeseen etsittiin julkisen ja kolmannen sektorin haasteita ja unelmia, joissa muotoilu voisi auttaa. Pihapolun lisäksi mukana ovat

  • Poliisiauto työympäristönä – “maijan” muotoilu toimivaksi työ- ja asiakaspalvelutilaksi (Poliisihallitus)
  • Loft Helsinki – pop up -työskentelytiloja yrittäjille kaupungin hukkatiloihin (Helsingin kaupunki, elinkeinopalvelut)
  • Kouluruokailu rokkaamaan – ruokailun kehittäminen oppilaita osallistaen (Vantaan Tilapalvelut Oy ja Vantaan kaupunki)
  • Kadotetut paikat – paikalliset kulttuurikohteet näkyviksi myös nuorille (Satakunnan ammattikorkeakoulu).

Toivottavasti kaikki viisi pääsevät kunnolla esiin mediassa, kun suunnitelmat alkuvuodesta valmistuvat.

Nuorilla suunnittelijoilla
hyvä keskusteluyhteys

Hyvän mielen pihapolun toteuttajaksi valittiin lahtelainen iam design Oy. Toiveenamme oli, että työn tekisivät nuoret suunnittelijat.

Toteutus tarkoittaa tässä tapauksessa vasta suunnitelmaa. Kokonaan eri asi on, mistä raavitaan rahat rakentamiseen.

Hanke on kiinnostanut ilahduttavan monia tahoja. Heti alkumetreillä päätettiin kaataa raja-aidat Inkilänhovin naapuritontilla sijaitsevan Kotokolmosen suuntaan. Sen omistaja, Kotokartanosäätiö lähti mukaan, ja nyt suunnitellaan täyttää päätä kahden palvelutalon yhteistä piha-aluetta.

Riihimäen kaupunki on pistänyt peliin monipuolisen asiantuntemuksensa. Invalidiliitto antoi projektin käyttöön henkilön, joka tuntee hyvin varainhankintaa. Mukana on myös Kehitysvammaisten Tukiliitto.

Kaikkein tärkeintä on ollut, että suunnittelijat ovat saaneet asukkaat, omaiset ja henkilöstön innolla mukaan työpajoihin ja haastatteluihin. Osallistavasta otteesta puhutaan paljon, mutta tässä projektissa sitä todella toteutetaan.

Muotoilu ulottuu myös
palveluun ja toimintaan

Suomessa on satamäärin palvelutaloja, joilla ei ole resursseja järjestää asukkaiden ulkoilua. Uskon, että Hyvän mielen pihapolku antaa visaiseen kysymykseen uusia vastauksia.

Tavoitteena oli alusta alkaen, että ratkaisut ovat monistettavia. Ne eivät saa vaatia lisähenkilöstöä.

Muotoilu ei vaikuta yksistään siihen, millainen paviljonki tai käytävä pihalle rakennetaan tai mihin istutukset sijoitetaan. Hyvän mielen pihapolussa on kysymys myös palvelumuotoilusta, joka varmaan vaikuttaa myös palvelutalojen toimintatapoihin.

On uskallettava
unelmoida uutta

Sopiva suuruudenhulluus oli oivallinen lähtökohta projektille. Näin me kesällä haaveilimme:

"Hyvän mielen pihapolku innostaa vanhuksen, kehitys- tai muun vammaisen taikka mielenterveyskuntoutujan ulkoilemaan ja liikkumaan turvallisesti ja omien voimavarojensa mukaan. Esteetön ympäristö palkitsee ulkoilijan vuodenaikojen mukaan vaihtuvin virikkein, joita tarjoavat

  • valo, vesi, lumi, äänet, värit, tuoksut, kasvit ja eläimet
  • vapaaehtoisten ja yhdistysten aika ajoin järjestämät pienimuotoiset aktiviteetit
  • kohtaamiset toisten ulkoilijoiden kanssa.

Uusi teknologia tuottaa ulkoilijalle sekä elämyksiä että turvallisuutta.
 
Hyvän mielen pihapolku liittää talon oman piha-alueen luontevasti ympäröivään kaupunkiin. Se avaa myös yhteyden naapuripihoille, joille toivottavasti syntyvät omat elämyspolut."

En varmaan malta olla tällä palstalla kertomatta, millaiseksi Hyvän mielen pihapolku ensin suunnitelmassa ja sitten toteutuksessa muotoutuu.